Pep Guardiola haluaa auttaa ongelmansa myöntänyttä Phil Fodenia: ”Hän on meidän pikkupoikamme”

Pep Guardiola haluaa auttaa Phil Fodenia pääsemään takaisin parhaaseen kuntoon Manchester Cityssä. Hyökkäävän keskikenttäpelaajan kausi on ollut hyvin vaikea.
Foden, 24, mainitsi aiemmin tällä viikolla medialle Manchester Unitedia vastaan kärsityn loukkaantumisen huhtikuussa ja kentän ulkopuolisten ongelmien vaikuttaneen hänen vireeseensä.
– Tämä on ollut minulle turhauttava kausi. Minulla on ollut joitakin asioita meneillään kentän ulkopuolella. Joskus jotkut asiat ovat jalkapalloa suurempia. Olen hieman kärsinyt, Foden kertoi.
Guardiola on valmis tarjoamaan Fodenille auttavan kätensä saadakseen vietyä seuran oman kasvatin omalle tasolleen. Thomas Tuchel jätti City-pelaajan pois Englannin A-maajoukkueryhmästä MM-karsintaottelusta Andorraa vastaan ja Senegal-maaottelusta kesäkuussa.
– Se pitää paikkaansa. Phil on sanonut sen, eikä hän ole tietenkään ollut parhaimmillaan, Guardiola kommentoi lehdistölle.
– Hän ei ole ollut parhaalla tasollaan, eikä kyse ole vain hänestä. Kyse on meistä kaikista, hänen perheestään, joka olemme me. Hän on meidän pikkupoikamme akatemiasta ja hänestä tuli tähti kanssamme.
– Me haluamme auttaa häntä ja se on tärkein asia. Hän tarvitsee lepoa ja hän tulee saamaan sitä sunnuntain jälkeen.
Foden on tehnyt 27 valioliigaotteluun seitsemän maalia tällä kaudella. City-taituri viimeisteli myös kolme osumaa Mestarien liigassa.
Cityn kausi 2024-2025 tulee päättymään ilman pokaaleja. Manchesterilaisseura kohtaa Valioliigan päätöskierroksella Fulhamin sunnuntaina.
City jatkaa kautta seurajoukkueiden MM-turnauksessa kesäkuuussa Yhdysvalloissa. Avausottelu marokkolaista Wydad AC:ta vastaan pelataan 18.6 Philadelphiassa.
LUE MYÖS!
1 EUROLLA 30 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 30 ilmaiskierrosta peliin Le Bandit
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Joukkuetoveri: Arsenalin kesähankinta on maailman paras puolustava keskikenttäpelaaja
- Tottenham käänsi katseensa kohti Aston Villan tähteä – siirtoa pidetään miltei mahdottomana
- Valioliigaseurat kiinnostuneet PSG:n keskikenttäpelaajasta
- AC Milan myi laitahyökkääjänsä Valioliigaan
- Chelsean omistava yhtiö hankkii Brightonin pelaajan – lähettää aluksi Ranskaan, luvassa paluu Englantiin
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Arsenal ryöväämässä jättihankinnan Tottenhamin nenän edestä
- Sky: Crystal Palace hankkimassa korvaajan Eberechi Ezelle – hintalappu 37 miljoonaa euroa
- Yllätyskäänne siirtomarkkinoilla – Christopher Nkunku saattaa palata vanhaan seuraansa
- Athletic: Brentford hylkäsi taas Newcastlen tarjouksen Yoane Wissasta
- Kai Havertz loukkasi polvensa – Arsenal etsii uutta hyökkääjää
- Manchester City asetti hintalapun topparilleen
- Luottopuolustaja solmimassa jatkosopimuksen Manchester Cityn kanssa
- Douglas Luiz palaamassa Valioliigaan
- Alexander Isakin ja Newcastlen välit poikki – näin seura vastasi Isakin avautumiseen
- Chelsea myy puolustajansa La Ligaan – hintalappu voi nousta lähes 30 miljoonaan euroon