Näkökulma: Aston Villan turha kitistä tuomarivirheestä – karmea housuunpa*kominen kauden isoimmassa pelissä
Valioliigan Mestarien liiga -paikat on jaettu. Viisi joukkuetta pääsee Euroopan ykkösturnaukseen. Aston Villa ei ole yksi niistä.
Villan kohtalo ratkesi kauden päätöskierroksella. Lopulta tasapelikin olisi joukkueelle riittänyt vieraspelissä Manchester Unitedia vastaan, mutta sitä ei tullut. Villa hävisi 0-2, ja joukkueen valmentajineen on syytä katsoa peiliin.
Sen saattaa jo nyt arvata, että peiliin päävalmentaja Unai Emery ei ole katsomassa. Hän syyttänee tuomareita ”massiivisesta tuomarivirheestä”, joka pilasi joukkueen kauden.
Emery on ihan oikeassa siinä, että päätös oli hyvin kyseenalainen. Pallo ei kunnolla ollut maalivahti Altay Bayindirin hallussa, kun Morgan Rogers sen riisti ja laukoi tyhjiin. Tuomaristo oli kuitenkin toista mieltä ja hylkäsi maalin. Tarkemmin sanottuna: ehkä tuomaristo oli lopulta samaa mieltä Villa-leirin kanssa, mutta pilliin oli jo ehditty viheltää ennen kuin pallo oli maalissa.
Tästä puhutaan taatusti aika kauan kauden isoimpana tuomarivirheenä, mutta se jättää alleen paljon tärkeämmän asian: Aston Villa oli umpisurkea.
Mietitään nyt hetki: Aston Villalla on kauden isoin peli. Vastassa Man United. Ihan sama, vaikka peli oli Old Traffordilla, se kun on ollut viime aikoina unelmien teatteri lähinnä vastustajille.
Aston Villalla oli aivan upea mahdollisuus, ja tässä tilanteessa kentälle tulee joukkue joka on – anteeksi kielenkäyttöni – paskonut housuunsa jo alkulämmittelyissä.
Unai Emery teki sen taas. Kun tuli iso mahdollisuus, Emery vetäytyi kuoreensa ja yritti voittaa altavastaajafutiksella. Ei puhettakaan siitä, että Villa yrittäisi itse määrittää oman kohtalonsa. Se antoi kaikki avaimet Man Unitedille ja hävisi.
Ulosajonkin taakse Villa-leirin on ihan turha mennä. Joukkue oli ihan peurana ajovaloissa silloinkin kun punaista ei ollut vielä näytetty Emi Martínezille.
Tällä kaudella Aston Villan keskimääräinen pallonhallinta on ollut 50,6 prosenttia. Unitedia vastaan kauden isoimmassa pelissä se oli 33 prosenttia. Lukema oli ihan samoissa myös ennen ulosajoa. Laukaukset Villa hävisi 6-24. Koko avausjaksolla Villa laukoi tasan kerran.
Villa sai mitä ansaitsi. Ensi kaudella Liverpool, Arsenal, Man City, Chelsea ja Newcastle (ja Tottenham) pelaavat Mestarien liigaa. Aston Villan on tyytyminen torstailiigaan. Kun kamerat eivät enää kuvaa, Emeryn olisi syytä miettiä, onko se tuomarin vika vai onko vika sittenkin peilissä.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Di Marzio: Arsenal-hyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Unai Emery vahvisti: Hyökkääjä jättää Aston Villan pysyvästi kesällä
- Benjamin Šeško haluaa Michael Carrickin jäävän Manchester Unitediin
- Jürgen Klopp povaa Florian Wirtzistä MM-kisojen tähteä
- Fantasy Premier League: GW 35 – tässä parhaat pelaajat kauden loppusuoralle
- Jesse Lingard kertoi mielipiteensä Manchester Unitedin valmentajatilanteesta
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Hämmentäviä hetkiä Eurooppa-liigan välierässä – erikoinen rangaistuspotku englantilaisten kohtaamisessa
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Valioliigaseura vaihtaa valmentajaa – loppukauden diili
- Caoimhin Kelleher: Diogo Jotan kuolema vaikuttanut Liverpoolin peliesityksiin
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa