Pep Guardiola pudotti tähtensä kokoonpanosta – lähtö lähenee?
Manchester Cityn manageri Pep Guardiola pudotti Jack Grealishin kokoonpanosta sunnuntain päätöskierroksen kamppailusta Fulhamia vastaan. Grealisihin tulevaisuuden ympärillä on ollut kysymysmerkkejä jo ennen Guardiolan ratkaisua jättää englantilainen kokoonpanon ulkopuolelle.
29-vuotias englantilaislaituri on jäänyt sivurooliin tällä kaudella. Hän on aloittanut vain seitsemän valioliigaottelua tällä kaudella eikä pelannut minuuttiakaan FA Cupin finaalissa Crystal Palacea vastaan. Tuolloin kentälle pääsi sen sijaan 19-vuotias Claudio Echeverri, vaikka City oli ottelussa tappiolla.
Grealish on tehnyt vain kolme maalia kaikissa kilpailuissa tällä kaudella, ja hänen viimeiset kaksi kautta ovat olleet vaatimattomia tehojen puolesta. Vielä kaudella 2022–23 hän oli yksi triplamestaruuden kulmakivistä, mutta nyt rooli on kutistunut lähes olemattomaksi.
City maksoi hänestä 100 miljoonaa puntaa Aston Villalle vuonna 2021, mutta pelaaja ei ole vastannut odotuksia. Hänen sopimuksensa jatkuu kesään 2026 saakka, mutta myyntihuhut kiihtyvät, sillä tulevana kesänä City voi saada vielä rahaa miehestä.
Peliminuuttien niukkuus on heijastunut myös maajoukkueeseen: Grealish jäi sivuun edellisistä EM-kisoista eikä ole mukana Thomas Tuchelin tulevassa Englannin ryhmässä.
Guardiola kommentoi hiljattain, että Grealishin kohtalosta päätetään kauden jälkeen. Manageri on aiemmin painottanut, ettei halua liian suurta joukkuetta.
– Sanoin seurajohdolle, etten halua jättää viittä tai kuutta pelaajaa ”pakastimeen”. En halua sitä. Jos niin käy, minä lähden, Guardiola tokaisi.
Manchester City tarvitsee päätöskierroksella tasapelin Fulhamia vastaan varmistaakseen paikan ensi kauden Mestarien liigassa.
Lähde: Independent
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliigaan tuodaan 36 miljoonan euron hyökkääjähankintaa
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Valioliigaseuran omistaja voitti Oscar-palkinnon
- Chelsea on ihmeissään – kuka vuotaa tietoja?
- Tottenhamin luottopelaaja ymmärsi Igor Tudorin puhuttaneen ratkaisun: ”Teki oikean päätöksen”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Kenestä Manchester Unitedin pysyvä päävalmentaja? Näin Wayne Rooney vastasi
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher: Arne Slot menetti Liverpoolin kannattajien tuen
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Lähde: Chelsea-tähti kiinnostunut siirtymään muihin maisemiin kesällä
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma