Chelsea otti eilen keskiviikkona Konferenssiliigan loppuottelussa 4–1-voiton Real Betisistä.

Chelsea olikin Konferenssiliigaan iso kala pienessä lammessa. Loppuottelua ympäröineestä keskustelusta oli luettavissa, että Real Betisin kannattajille voitto olisi merkinnyt enemmän kuin Chelsean faneille.

Joukkueen manageri Enzo Maresca toivoo, että voitto luo joka tapauksessa seuraan voittavaa kulttuuria.

– On voitettava pelejä. On voitettava kilpailuja, sanoi Maresca ottelun jälkeen uutistoimisto AFP:n mukaan.

– Ja aivan taatusti tämä pokaali tekee meistä parempia. Mutta samaan aikaan olen ylpeä siitä polusta tai matkasta, jonka olemme kulkeneet Valioliigassa.

Chelsea oli vielä joulukuun puolessavälissä toisena Valioliigassa. Sen jälkeen tulokset alkoivat heittelehtiä: helmikuuhun mennessä joukkue oli valahtanut sarjataulukossa seitsemänneksi. Vahvan loppukauden turvin Chelsea sijoittui lopulta neljänneksi ja pelaa ensi kaudella Mestarien liigaa.

– Minusta [Valioliiga] on maailman vaikein kilpailu. On oltava tasainen 38 ottelussa. Ja nämä pelaajat, he osoittivat [pystyvänsä siihen].

– Takuulla olemme kehittyneet siitä, mistä lähdimme. Olemme myös voittaneet pelejä, joissa [suoritus ei ole ollut tyylipuhdas].

– Nyt otamme kymmenen päivää lepoa, ja sitten alkavat seurajoukkueiden MM-kisat, Marisca lisäsi.

– Tavoite on mennä peli ja askel kerrallaan, mutta tällä hetkellä meillä ei ole mitään tavoitetta MM-kisoihin. Nyt ainoa tavoite on kerätä energiaa, koska kausi on ollut todella pitkä.