Virallista: Jeremie Frimpong siirtyy Liverpooliin
Jeremie Frimpong siirtyy Liverpooliin.
Liverpool tiedotti perjantaina hankkineensa Frimpongin Bayer Leverkusenista. Liverpool aktivoi Frimpongin Leverkusen-sopimuksessa olleen noin 35 miljoonan euron ulosostopykälän.
Oikeana laitapuolustajana, wingbackina ja jopa laitahyökkääjänäkin tunnettu Frimpong on Liverpoolin kesän ensimmäinen hankinta.
Viisivuotisen sopimuksen uuden seuransa kanssa allekirjoittanut Frimpong ehti edustaa Leverkusenia noin neljän ja puolen vuoden ajan.
– Siirto toteutui helposti. Liverpool ilmoitti kiinnostuksestaan ja minulle tämä oli tietenkin itsestäänselvää, Frimpong totesi Liverpoolin tiedotteessa.
Frimpong odottaa pääsevänsä työskentelemään Liverpool-luotsi Arne Slotin kanssa.
– Olen todella innoissani siitä. Kun olin maajoukkueen mukana, jotkut Feyenoordin pelaajat sanoivat Slotin olleen paras valmentaja, jonka kanssa he ovat työskennelleet.
LUE MYÖS
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
