Virallista: Brentford menettää tähtensä Saksaan – korvaaja saapuu Liverpoolista
Mark Flekken palaa Brentfordista Saksan Bundesliigaan. Maalivahti siirtyy Bayer Leverkusenin riveihin kesään 2028 saakka ulottuvalla sopimuksella. Liverpoolin Caoimhin Kelleher liittyy Brentfordin paitaan Flekkenin seuraajaksi.
Brentford saa Flekkenistä, 31, kymmenen miljoonan euron siirtokorvauksen. The Bees vahvisti Liverpool-vahti Kelleherin seuran uudeksi maalivahdiksi tiistaina.
Viime kaudella Liverpoolin paidassa 20 ottelua torjuneen Kelleherin, 26, sopimus on viisivuotinen optiolla lisävuodesta. Irlantilaisesta maksetaan noin 14 miljoonan euron siirtokorvaus, joka voi kasvaa bonuksilla 21 miljoonaan euroon.
Flekken pelasi Bundesliigassa aiemmin Freiburgin riveissä viisi kautta ennen siirtoaan Brentfordiin kesällä 2023. Hollannin maajoukkuevahti taistelee Leverkusenissa ykkösvahdin paikasta seuran suomalaiskapteenin Lukas Hradeckyn kanssa.
Hradecky kommentoi kilpailutilannetta Flekkenin kanssa Huuhkajien mediatilaisuudessa maanantaina.
Flekken torjui 37 valioliigaotteluun kahdeksan nollapeliä tällä kaudella. Brentford sijoittui Valioliigan sarjataulukossa sijalle 10.
Flekken nimettiin mukaan Hollannin MM-karsintaotteluihin Suomen vieraana ja kotona Maltaa vastaan kesäkuussa. Maalivahdin vyöltä löytyy tähän mennessä kahdeksan A-maaottelua.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä