Palaako João Félix Portugaliin? – ”Hänen on osoitettava se”
João Félix siirtyi viime kesänä Atléticosta Chelseaan noin 52 miljoonalla eurolla.
Félixin syyskausi Chelseassa meni penkin alle, eikä hän onnistunut murtautumaan joukkueen avauskokoonpanoon. Félix pelasi lähinnä cup-kilpailuissa, kuten Konferenssiliigassa ja lähti tammikuussa lainalle AC Milaniin.
Milan-laina meni niin ikään pahemman kerran penkin alle ja seura päätti jo muutaman viikon jälkeen, ettei se tulisi neuvottelemaan Chelsean kanssa pysyvästä siirrosta.
Félix ei kuulu Chelsean suunnitelmiin, eikä häntä otettu edes mukaan seurajoukkueiden MM-kisoihin.
Félix olisi tiettävästi kiinnostunut palaamaan Benficaan, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty. Félix tienaa Chelseassa suurta palkkaa, eikä Benfica pysty vastaamaan pelaajan palkkavaatimuksiin. Félixin olisi suostuttava merkittävään palkanpudotukseen palatakseen Benficaan.
Benfican päävalmentaja Bruno Lage kertoi mielipiteensä Félixin teoreettisesta paluusta seuraan.
– Félix on jo itsekin puhunut tästä. Kaikki pelaajat haluaisivat palata Benficaan. Meidän on luotava heille sellainen mahdollisuus ja heidän on samalla osoitettava haluavansa palata Benficaan. Näiden kahden asian on tapahduttava, jotta se olisi mahdollista.
– Taloudellinen puoli on todella tärkeässä asemassa. João lähti kuusi vuotta sitten 120 miljoonalla eurolla ja nyt hänestä pitäisi maksaa tietty korvaus, oli kyseessä sitten siirto tai laina. Lisäksi on muistettava, millaista palkkaa hän tienaa. On paljon toivomuksia suuntaan ja toiseen, mutta taloudelliset aspektit on pidettävä mielessä, koska ne vaikuttavat kumpaankin osapuoleen.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
- Bruno Fernandes: Valioliigan vuoden pelaaja
- Mikel Artetalta yllätyspaljastus mestaruusillasta: ”Kuulin vain taustalta”
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Manchester City aikoo rakentaa patsaan Pep Guardiolalle
- Michael Carrickilta uhmakasta puhetta: ”Se olisi todella erityistä”
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja
- Muhiiko Valioliigassa jättisiirto? Manchester City yrittää väitteen mukaan kaapata Chelsean tähden
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Muhiiko Valioliigassa jättisiirto? Manchester City yrittää väitteen mukaan kaapata Chelsean tähden
- Paljon porua valinnoista – näin Thomas Tuchel perusteli Englannin MM-ryhmää
- Nyt puhuu Pep Guardiola
- Nyt se tapahtui: Man United valitsi uuden päävalmentajan
- Michael Carrickilta uhmakasta puhetta: ”Se olisi todella erityistä”
- Erling Haalandin ystävä voitti Valioliigan mestaruuden: ”Todellakin ansaitsee sen”
- Tottenham pelaa putoamista vastaan – kapteeni seuraa ennemmin kannattamansa seuran peliä Argentiinassa