Kyle Walker herättää kiinnostusta Valioliigassa
Everton etsii uutta oikeaa laitapuolustajaa kesän siirtoikkunassa.
Ashley Young jätti seuran ja Everton tarvitsee konkarille korvaajan.
Telegraphin saamien tietojen mukaan Everton on kiinnostunut Kyle Walkerista ja harkitsee tarjoavansa hänelle sopimusta.
Walker, 35, pelasi päättyneen kauden jälkimmäisen puoliskon lainalla AC Milanissa. Walkerin Milan-laina ei kuitenkaan sujunut kuin ruusuilla tanssien, eikä italialaisseura halunnut pitää Walkeria riveissään.
Walker palaa kesällä Manchester Cityyn, mutta ei kuulu seuran suunnitelmiin ja vaihtaa maisemaa kesän siirtoikkunassa. Pep Guardiola ei ottanut Walkeria mukaan seurajoukkueiden MM-kisoihin.
Walkerin sopimus Manchester Cityn kanssa kattaa vielä ensi kauden.
Telegraphin mukaan Everton haluaa rakentaa kunnianhimoisen projektin ensi kaudeksi, kun seura siirtyy uudelle kotistadionille. Evertonin viime vuodet ovat olleet hyvin vaikeita, mutta seura haluaa ottaa seuraavan askeleen ja nousta pois alemmasta keskikastista.
LUE MYÖS
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Chelsea-vahti pääsi yli isosta virheestään – näin Xabi Alonso kommentoi
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää