Man Cityn huippulupaus avasi maalitilinsä häikäisevällä vapaapotkulla – jatkopaikka taskuun murskavoitolla
Claudio Echeverri avasi maalitilinsä Manchester Cityn paidassa häikäisevällä tavalla. 19-vuotias argentiinalainen upotti komean vapaapotkun sisään 6-0-voitossa arabiemiraattilaista Al Ainia vastaan seurajoukkueiden MM-turnauksessa Yhdysvalloissa viime yönä.
City varmisti voitolla paikkansa turnauksen pudotuspeleissä. Manchesterilaisseura kaatoi lohkovaiheen avauskierroksella marokkolaisen Wydad AC:n 2-0.
Echeverri vastasi Cityn ottelun toisesta maalista 27. peliminuutilla. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja ampui pallon 20 metrin vapaapotkusta taidokkaasti ylänurkkaan.
Kyseessä oli Echeverrin avausdebyytti Man Cityn paidassa. Argentiinalainen sai viime kaudella yhteensä 19 minuuttia peliaikaa Valioliigassa ja FA Cupissa.
Echeverrin lisäksi Wolverhamptonista hankittu vasen laitapuolustaja Rayan Aït-Nouri debytoi Cityn avauksessa.
Cityn kesän hankinnoista Lyonista saapunut Rayan Cherki onnistui myös iskemään avausmaalinsa seurassa. varsinaisen peliajan viimeisellä minuutilla. Cityn muut maalit merkittiin rangaistuspotkusta osuneelle Erling Haalandille, kaksi osumaa tehneelle Ilkay Gündoganille ja pitkästä loukkaantumisesta kuntoutuneelle Oscar Bobbille.
– Hän muistuttaa minua Julián Alvarezista. Samantyyppinen pelaaja. Hänen viimeistelynsä oli uskomaton, Cityn maalivahti Stefan Ortega kehui Echeverrin suoritusta lehdistölle.
– Hän on hyvä tyyppi. Hän oli alkuun hieman ujo, mutta uskon hänen pystyvän auttamaan paljon meitä.
Echeverri siirtyi Man Cityyn Argentiinan suurseurasta River Platesta tammikuussa 2024. Argentiinalainen vietti vuoden lainalla entisessä seurassaan ennen siirtoa Manchesteriin.
Echeverri teki debyyttinsä vaihtopenkiltä Cityn 0-1-lukemin häviämässä FA Cupin finaalissa Crystal Palacea vastaan toukokuussa.
Cityn päävalmentaja Pep Guardiola vahvistaa debyyttimaalin olleen lukuisten toistojen tulosta.
– Hän on saapumisestaan lähtien harjoitellut viimeiset kolme tai neljä kuukautta vapaapotkuja jokaisten harjoitusten jälkeen vapaapotkuja maalivahdin kanssa, muuria vastaan ja yksin. Muut eivät tehneet sitä. Hän harjoitteli ja harjoitteli. Nyt se maksoi takaisin, Guardiola kommentoi.
Manchester City taistelee lohkovoitosta Serie A-seura Juventusta vastaan 26.6 torstaina. Ottelu alkaa kello 22:00.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Sky: Alex Oxlade-Chamberlain löytämässä uuden seuran