Chelsean jättihankinta lunasti unelmaesityksellä hinnastaan yli kolmanneksen takaisin
Tuore miljoonahankinta João Pedro johdatti Chelsean seurjaoukkueiden MM-finaaliin tiistai-iltana Yhdysvalloissa. Brasilialaishyökkääjän kaksi maalia siivitti lontoolaiset 2-0-voittoon kasvattajaseuraansa brasilialaista Fluminensea vastaan. Fïnaalipaikka maksaa Pedron siirtokorvauksesta jo yli kolmanneksen takaisin.
Pedro, 23, aloitti ammattilaisuransa Fluminensessa ennen siirtoaan Watfordiin tammikuussa 2020. Chelsea osti hyökkääjän Brightonista 63,7 miljoonalla eurolla viime viikolla.
Ottelu kasvattajaseuraa Fluminensea vastaan oli Pedron ensimmäinen Chelsean avauksessa. Brasilialainen debytoi Blues-paidassa Palmeiras-ottelussa turnauksen puolivälierässä vaihdosta viime viikon lauantaina.
Chelsean finaalipaikka seurajoukkueiden MM-turnauksessa tuo seuralle BBC:n mukaan 25,4 miljoonaa euroa kassaan. Summa on yli kolmanneksen Pedrosta maksetusta siirtokorvauksesta.
Pedro iski ottelun voittomaalin 18. minuutilla. Chelsea-hyökkääjä poimi puolittaisen keskityksen rangaistusalueen reunalta ja täräytti näyttävän kaukolaukauksen takanurkasta sisään.
Toinen osumista syntyi, kuin toista puoliaikaa oli kulunut 11 minuuttia. Pedro juoksi Enzo Fernándezin läpisyöttöön ja rysäytti kovan kudin lähietäisyydeltä maalin kattoon.
– Se oli unelmaa. En usko, että se olisi voinut mennä paremmin. Olen tyytyväinen tehtyäni kaksi ensimmäistä maaliani. Seurajoukkueiden MM-turnauksen voittaminen olisi myös urani ensimmäinen pokaali. Saavuin tänne viikko sitten ja nyt pelaan finaalissa, Pedro iloitsi ottelun jälkeen DAZN:n haastattelussa.
Pedro viimeisteli Brightonissa 70 otteluun 30 maalia kahden kauden aikana. Hyökkääjä on pelannut toistaiseksi kolme ottelua Brasilian A-maajoukkueessa.
Chelsean finaalivastustaja seurajoukkueiden MM-turnauksessa selviää tänään. Toisessa välieräparissa kohtaavat PSG ja Real Madrid.
Finaali pelataan 13.7. tulevana sunnuntaina.
LUE MYÖS!
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Leedsistä lähtenyt keskikenttäpelaaja, 35, ilmoitti uran loppumisesta
- Arsenalin Max Dowman, 16, tekee taas historiaa
- Lähde: Maxence Lacroix pelaa tänään viimeisen ottelunsa Crystal Palacessa
- Manchester Citylle surkeita uutisia Espanjasta
- Éderson Manchester Unitedin kiikarissa – neuvottelut käynnissä
- Oho! Pep Guardiola kommentoi avoimesti Manchester Cityn 115 syytettä
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- Päätös nopeasti: Tässä on Pep Guardiolan uusi työ
- Hylkiöhyökkääjä pommitti Hull Cityn Valioliigaan viime hetkien voittomaalilla
- Tottenham-kapteenin ratkaisu herätti kohun – nyt puhuu Roberto de Zerbi
- ”Olen katunut syvästi” – Pep Guardiola myönsi suuren erheen City-uraltaan
- Thomas Tuchel yllätti – Arsenalin teinisensaatio mukaan MM-kisaleirille
- Sir Alex Ferguson lähetti Pep Guardiolalle viestin
- 19-vuotias topparilupaus Arsenalin kiikarissa – MM-kisapaikka on itsestä kiinni
- Pep Guardiola antoi arvokkaan vinkin Cityn uudelle managerille
- The Athletic: Liverpool haluaa MM-kisoihin valitun tähden – hintalappu on hurja
- Mikel Artetalta yllätyspaljastus mestaruusillasta: ”Kuulin vain taustalta”