Tottenhamissa vaaditaan ratkaisua Man Cityn 115 syytteeseen: ”Kestänyt aivan liian pitkään”
Tottenhamin puheenjohtaja Daniel Levy antoi suoran lausunnon Manchester Cityn 115 sääntörikkomussyytettä koskien ja kehotti Valioliigaa saamaan asian päätökseen nopeasti.
Gary Nevillen haastattelemana The Overlap -ohjelmassa puhunut Levy painotti, että on epäreilua puuttua muiden seurojen sisäisiin asioihin. Hän korosti samalla aikataulun venyneen kohtuuttomasti.
Manchester Cityn rikkomusepäilyt tulivat ilmi vuonna 2023 ja käsittely kesti syyskuusta joulukuuhun, mutta lopullista päätöstä ei ole vieläkään saatu. Tarkkaa aikarajaa ei ole annettu.
– Prosessi on kestänyt aivan liian pitkään ja se on saatava, pelin edun vuoksi, päätökseen, Levy totesi painokkaasti.
City on osa laajempaa City Football Groupia, joka omistaa useita seuroja ympäri maailmaa. Myös tämä herättää Levyn mukaan huolta.
– Monen seuran omistaminen on yksi niistä asioista, joita pitäisi säädellä. Jos omistajina on valtioita, minulla ei ole sitä vastaan mitään periaatteellisesti, mutta silloin ne voivat tehdä keskenään kauppoja, mikä antaa heille valtavan kilpailuedun muihin verrattuna. Se on huolestuttavaa, Levy jatkoi.
Lähde: Goal
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Eddie Howe kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin Arsenal-huhuista
- Avainpelaaja jättämässä Manchester Cityn kesällä
- Virallista: Liverpool hankkii ranskalaistopparin suurella siirtokorvauksella
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta
- Sunderland paukautti ylivoimaisen voiton
- Käänne takarajalla – iso kauppa kaatui sittenkin
- Viime hetken siirto: Huuhkajien pelaaja Englannin Mestaruussarjaan
- Crystal Palace vahvistumassa entisestään – Everton hyväksynyt kaupan
- Valioliigassa tehtiin 55 miljoonan euron pelaajakauppa juuri ennen siirtoikkunan umpeutumista

- Englantilaisseura on Glen Kamaran perässä – uusi tarjous
- Liverpool-pelaaja jäi lainalle Aston Villaan vaikeasta tilanteestaan huolimatta
- Manchester Cityn Rodri latasi suorat sanat tuomarista: ”Tiedän, että olemme voittaneet liikaa…”
- Arteta myöntää: Arsenal kartoittaa siirtovaihtoehtoja
- Wolverhampton julkaisi kaksi mielenkiintoista sopimusta