Rúben Amorim kertoi mielipiteensä Arsenalin puhuttaneesta maalista
Manchester United hävisi sunnuntaina sarjakauden avausottelunsa. Arsenal haki täyden pistepotin Old Traffordilta maalein 1-0.
Arsenalin maali syntyi 13. minuutilla kulmapotkusta. Bukayo Saka lähetti kulmapotkun boksiin. Manchester Unitedin maalivahti Altay Bayındır sai kätensä väliin, mutta pallo kimposi turkkilaisvahdin käsistä takatolpalla odottaneelle Riccardo Calafiorille, joka puski pallon maaliin.
Bayındır näytti maalin jälkeen, että häntä rikottiin samalla, kun hän osui käsillään palloon. Arsenalin pelaajat olivat kulmatilanteessa Bayındırin edessä, eikä maalivahdilla ollut juurikaan tilaa liikkua maalin edustalla. Osumaa ei hylätty.
Manchester Unitedin päävalmentaja Rúben Amorim kokee, että myös hänen joukkueensa pitäisi käyttäytyä samalla tavalla vastustajan boksissa.
– Tuollaisia nähtiin myös viime kaudella. Ymmärrämme, että haluamme nähdä maaleja, mutta tilanne menee vaikeaksi, kun kosket tuolla tavalla maalivahtiin. Se on vaikeaa varsinkin siinä vaiheessa, kun häviämme tuollaisen maalin vuoksi. Sitä on vaikea hyväksyä. Meidän on oltava vahvempia tuollaisissa tilanteissa ja tehtävä samanlaisia asioita myös vastustajan boksissa. Emme ole muuttamassa sääntöjä, vaan sopeutumassa niihin.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta