Gary Neville täräytti: Man Unitedin hankittava jompikumpi näistä maalivahdeista

Manchester United on käyttänyt tässäkin siirtoikkunassa mielettömän määrän rahaa uusiin pelaajiin.
Kauden avausottelussa Arsenalia vastaan joukkue oli huomattavasti pirteämpi kuin viime kaudella, vaikka tappio tulikin maalein 0-1.
Yksi pelipaikka on kuitenkin edelleen sellainen, mihin United kipeästi kaipaisi vahvistusta. Joukkue antaa tasoitusta muille, kun sillä ei ole eliittitason ykkösmalivahtia.
Arsenalia vastaan André Onana pudotettiin kokonaan kokoonpanon ulkopuolelle. Altay Bayındır vartioi Unitedin maalia ja paljolti hänen pehmeä pelaamisensa maksoi Unitedille takaiskumaalin.
Ottelun yhteydessä seuralegenda Gary Neville sanoi suoraan, miksi United tarvitsee uuden maalivahdin.
– United ei voi kiistää sitä tosiasiaa, että joukkueeseen on saatava uusi ykkösmaalivahti, Neville sanoi Sky Sportsille Sports Mailin mukaan.
– Minä olin Unitedissa 20 vuotta. Sinä aikana oli seitsemän tai kahdeksan vuoden ajanjaksot [Peter] Schmeichelin ja [Edwin] van der Sarin kanssa. Siinä välissä oli seitsemän tai kahdeksan vuoden jakso, jonka aikana maalilla oli seitsemän tai kahdeksan eri maalivahtia.
– Se on todella levotonta, kun ei ole dominoivaa ykkösvahtia, joka hallitsee vitosen boksia, nyrkkeilee ja siivoaa kaikki hänelle tulevat pallot ilmasta ja paikkaa puolustajien virheet viimeisenä lukkona.
Neville myös sanoi, keitä Unitedin pitäisi hänen mielestään tavoitella.
– Viime viikkoina on mainittu nimet [Gianluigi] Donnarumma ja [Emiliano] Martínez.
– Nuo kaksi olisivat hyviä maalivahteja Man Unitediin, koska heillä riittää luonne siihen. Donnarumma on torjunut rankkareita EM-finaalissa ja näyttänyt maalilla jättiläiseltä. Hän on myös pelannut PSG:n paidassa kovan paineen otteluita.
– Martínez on voittanut MM-kisat. He molemmat ovat pelanneet äärimmäisessä paineessa ja heillä molemmilla on sellaista maalivahdin röyhkeyttä.
– Tämä maalivahtiasia on saatava korjattua, koska maaleja päästetään ja pisteitä menetetään koko ajan. Se taas tekee tyhjäksi kaiken sen hyvän, mitä muu joukkue saa aikaan.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- ”Jatkaminen käy mahdottomaksi” – Ruben Amorim myöntää potkujen olevan lähellä
- Mikel Arteta kommentoi superlupauksen vähäisiä minuutteja
- Thomas Frank vihjaa isommasta roolista huippulupaukselle: ”Pidän hänestä kaikin puolin”
- Tottenham julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Liverpoolin ykkösvahti Alisson viikoiksi sivuun pelikentiltä – näin Arne Slot kommentoi
- Sky: Newcastlen jättihankinnan paluu venyy – takapakkia kuntoutuksessa
- Kehonkielen asiantuntija: Manchester Unitedin pelaajat vaikuttavat kadottaneen elämänilonsa
- Thomas Tuchel julkaisi Englannin joukkueen lokakuun maaotteluihin – jätti Jude Bellinghamin ulos joukkueesta
- Raivoisat Nottingham Forest -fanit vaativat taas valmentajapotkuja – näin manageri vastaa
- Jean-Philippe Mateta, 28, sai ensimmäisen A-maajoukkuekutsunsa

- Ennätyskirjat uusiksi! Newcastle-hankinta kirjautti seurahistoriaa
- Liverpoolin ykkösvahti Alisson viikoiksi sivuun pelikentiltä – näin Arne Slot kommentoi
- Tottenham julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Thomas Frank vihjaa isommasta roolista huippulupaukselle: ”Pidän hänestä kaikin puolin”
- Jean-Philippe Mateta, 28, sai ensimmäisen A-maajoukkuekutsunsa
- Tanskalaisseura Midtjylland haki yllätysvoiton Englannista
- Sky: Newcastlen jättihankinnan paluu venyy – takapakkia kuntoutuksessa