Ruben Amorim kertoi, miksi André Onana pudotettiin kokoonpanosta
Manchester United avasi valioliigakautensa sunnuntaina klassikko-ottelulla Arsenalia vastaan.
Arsenal vei pisteet Old Traffordilta maalein 1-0, joskin United oli ottelussa aloitteellisempi.
Jo ennen peliä puhutti pari pelaajavalintaa. Unitedin kokoonpanon ulkopuolelle oli nimittäin jätetty sekä viime kauden ykkösmaalivahti André Onana että ykköskärki Rasmus Højlund.
Højlundin kohdalla kyse on painostuksesta. United on käyttänyt kesällä satoja miljoonia euroja uusiin hyökkäyspään pelaajiin eikä tanskalaishyökkääjä kuulu enää seuran suunnitelmiin. Højlund itse on halunnut pysyä Unitedissa, mutta seura haluaa hänen lähtevän pysyvästi tai lainalle.
Onanan kohdalla tilanne on mystisempi. United ei ole vahvistanut kesän aikana maalivahtiosastoaan, joten katsomokomennus tuli jokseenkin puskista. Ottelun yhteydessä päävalmentaja Ruben Amorim kertoi, miksi hän jätti Onanan kokoonpanon ulkopuolelle.
– Yritämme valita parhaat pelaajat jokaiseen otteluun. Nyt me teimme tällaiset valinnat ja seuraava peli on taas oma lukunsa, Amorim sanoi Sky Sportsille.
– Ei, tässä ei ole kyse loukkaantumisesta. Muut maalivahdit pelasivat sen verran hyvin harjoituskaudella, että minun on tässä vähän tasapainoiltava.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Arsenal kylvetti Manchester Cityä
- Sky: Turkkilaisseuran varahyökkääjä lähellä siirtoa Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Aston Villa: Mitä euromenestyksen jälkeen?
- Sky: Aston Villa teki päivässä sen, mihin PSG oli käyttänyt kuukauden
- Borussia Dortmund kiilasi Evertonin edelle
- Arsenal ja Manchester City iskevät yhteen – televisiointi ja avauskokoonpanot
- Sky: Nottingham Forest myy hyökkääjänsä sarjanousijalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Brighton – Kuka tekee maalit?
- The Athletic: Viime hetken käänne Aston Villan maalille?
- Kohulupaus on päässyt sopimukseen Brentfordin kanssa – sai jo kotimaassaan vihat niskaansa
- Arsenal ja Manchester City iskevät yhteen – televisiointi ja avauskokoonpanot
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Brighton – Kuka tekee maalit?
- The Athletic: Viime hetken käänne Aston Villan maalille?
- Arsenal sai näpeilleen Saksassa
- Sky: Nottingham Forest myy hyökkääjänsä sarjanousijalle
- Virallista: Valioliiga-seurat kävivät keskenään pelaajakauppaa
- Kohulupaus on päässyt sopimukseen Brentfordin kanssa – sai jo kotimaassaan vihat niskaansa
- Virallista: Chelsean tuore vahvistus samantien lainalle
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Brentford: Europaikkaa metsästämään
- ESPN: Rodrin siirto lähellä? Nyt tipahti uutta tietoa