Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
Englannin 2–0-voitto Andorrasta ei saanut päävalmentaja Thomas Tuchelia täysin tyytyväiseksi. Vaikka Nottingham Forestin keskikenttätähti Elliot Anderson sai vuolaat kehut esityksestään, kolme muuta pelaajaa eivät vakuuttaneet saksalaisluotsia.
– Hän (Andersson) oli todella hyvä, todella, todella hyvä. Hän oli vähän hermostunut viikolla, mutta suoriutui hyvin. Päätimme kokeilla, ja hän vastasi huutoon, Tuchel kertoi BBC Sportin mukaan ITV:n haastattelussa.
Sen sijaan kesän Arsenal-hankinta Eberechi Eze sai kritiikkiä.
– Ehkä Ebs ei ollut parhaimmillaan kymppipaikalla. Hän treenasi erinomaisesti, mutta tuskaili hieman ratkaisujen kanssa, Tuchel sanoi.
Myös Chelseasta kesällä Arsenaliin tulleen Noni Madueken ja Barcelonassa lainalla olevan Marcus Rashfordin esityksissä oli toivomisen varaa.
– Nonin viimeinen syöttö ei ollut riittävän kliininen ja Rashfordilla oli hyviä hetkiä, mutta ne eivät tuottaneet lopullista tulosta.
LUE MYÖS
- Dirk Kuytin ja Liverpoolin tiet kohtaavat jälleen – ”Erityinen tilaisuus”
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Chelsea-vahti pääsi yli isosta virheestään – näin Xabi Alonso kommentoi
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa