André Onanalle hirvittävä lyttäys: ”Huonoin 20 vuoteen”

Jalkapallolehti Goal julkaisi maanantaina varsin tylyn artikkelin Manchester Unitedissa viime vuosina flopanneesta maalivahti André Onanasta.
Kamerunilainen on epäonnistunut Unitedissa pahasti, ja siirtoreportteri Fabrizio Romanon mukaan molarin lainasiirron odotetaan vahvistuvan tällä viikolla.
Uusi osoite on Turkin liigan Trabzonspor.
Onana, 29, siirtyi Manchesteriin Interistä vuonna 2023. Goal kuvailee siirtoa nyt Unitedin huonoimmaksi viimeiseen 20 vuoteen.
Onanan alku seurassa oli vaikea, mutta hän rauhoitteli kriitikoitaan sanomalla, etteivät hänen taitonsa ole mihinkään kadonneet niin nopeasti. ”Maailman paras maalivahti ei muutu yhtäkkiä maailman huonoimmaksi”, Onanan muisteltiin sanoneen.
Asioiden piti järjestyä, mutta Goal tylytti veskaria vanhoista sanomisistaan.
– Hän on tehnyt kaikkensa saadakseen tuon tittelin (maailman huonoimman maalivahdin) itselleen, Goal kirjoitti.
Lisäksi lehti totesi, ettei kukaan Manchesterissa jääne kaipaamaan Onanaa.
Goal piti maalivahtia symbolina Manchester Unitedin viime kauden epäonnistumiselle Valioliigassa, kun seura romahti alempaan keskikastiin.
– Onana oli niin surkea, että hänen vanha, hyvä maineensa huippumaalivahtina on jo raunioina, Goal jatkoi kritisointia.
Goal jatkoi lyttäämistä luettelemalla kamerunilaisen huonoimpia hetkiä seurassa.
Onnistuuko United vakauttamaan tilanteensa tolppien välissä? Seura hankki siirtotakarajalla belgialaisen Senne Lammensin Royal Antwerpistä. Lammensin odotetaan nappaavan ykkösmaalivahdin viitan pikaisesti itselleen.
Voita joulumatka Berliiniin kahdelle – arvo 1896€!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa joulumatkan Berliiniin kahdelle!
- Palkinto sisältää mm. neljä yötä hotellissa aamiaisineen, lennot Helsinki-Berliini-Helsinki sekä jouluaaton ja joulupäivän illalliset.
- André Onanalle hirvittävä lyttäys: ”Huonoin 20 vuoteen”
- Man City ja Valioliiga sopuun taloussäännöstä
- Tottenham otti jyrkästi kantaa myyntiväitteisiin
- Uli Hoeneßilta merkittävä paljastus Nicolas Jacksonin Bayern-diilistä: ”Ei ikinä tule tapahtumaan”
- Thomas Tuchel pettyi kolmeen Englannin pelaajaan
- Joukkuekaveri paljasti: Alexander Isak ei päässyt hyvästelemään joukkuekavereitaan
- Barcelona ja Real Madrid haluavat Liverpoolin himoitseman topparin
- La Ligan jättiseura halusi Xavi Simonsin – siirto kaatui hintaan
- Englannille helposti unohtuva voitto lilliputtia vastaan
- Yllätyskäänne: ykkösmiehistössä rajusti flopannut ex-tähti lähdössä lainalle Man Unitedista

- Nottingham Forest -pomo päästi suustaan poliittisesti tulenaran väitteen Ukrainasta – sitten tuli Boris Johnson ja hiljensi hänet