Bernardo Silva palaamassa kasvattajaseuraansa? Puheenjohtajaehdokas: ”Haluan hankkia hänet tammikuussa”
Portugalin suurseura Benfica järjestää puheenjohtajavaalit lokakuun lopussa.
Ehdolle asettunut liikemies João Noronha Lopes vakuutti portugalilaismedialle aikovansa hankkia Bernardo Silvan Manchester Citystä jo tammikuun siirtoikkunassa, jos hänet valitaan Benfican uudeksi puheenjohtajaksi.
Silvan, 31, paluusta Benficaan on puhuttu jo pitkään. Silva on itse todennut julkisuudessa haluavansa palata jossain vaiheessa Benficaan. Silva on Benfican kasvatti.
Noronha Lopesin mukaan Silva edustaa oikeanlaista identiteettiä ja voittamisen kulttuuria.
– Kyllä, voin vakuuttaa, että olemme valmistelleet sopimuksen Silvalle. Haluan hankkia hänet tammikuussa. Silva edustaa kaikkea sitä, mitä etsin Benficalle. Identiteettiä ja voittamisen kulttuuria. Sen lisäksi Silva on suuri Benfican kannattaja. Voin vakuuttaa, ettemme pysähdy tähän, Noronha Lopes totesi viitaten tulevaisuuden hankintoihin.
Silvan nykyinen sopimus Manchester Cityn kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Pep Guardiola nosti hiljattain Silvan Manchester Cityn kapteeniksi.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Valioliiga-historiaa tehnyt James Milner kommentoi tulevaisuuttaan
- Manchester City pusersi voiton ilman Erling Haalandia
- PSG sai lisäaikaa valmistautua Mestarien liigan ratkaisevaan Chelsea-peliin
- Liverpool järjesti maalijuhlat West Hamin kustannuksella
- Erling Haaland kokonaan sivussa Manchester Cityn pelistä
- West Ham teki isot tappiot – seuran pakko myydä pelaajia
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Hämmentävä ottelu Valioliigassa – tuomari katosi kesken pelin, Aston Villalle täysi katastrofi
- Raivo repesi Englannissa: Uefa vuoti Valioliigan seurojen taloustietoja – Chelsea teki ennätysmäiset tappiot
- Mestarien liigan neljännesvälieräparit arvottu
- Lähde: Liverpool-pelaaja pettynyt rooliinsa – harkitsee lainasiirtoa muihin maisemiin
- Surkea tulos – Unai Emery latasi suoraan totuuden: ”Ei enää saumaa mestaruuteen”
- Toimittaja: Jesse Lingard löysi uuden seuran
- Mestaruussarjan seura solmi ennätyskaupat – riidoissa ollut hyökkääjä lähtee isolla summalla
- Eurooppa-liigan neljännesvälieräparit arvottu – tässä Aston Villan ja Nottingham Forestin vastustajat
- Valioliigassa pamahti iso päävalmentajasopimus
- Crystal Palacelle tuttu vastustaja pudotuspeleihin – aiemmin kävi kohtalokkaasti