Mikel Arteta häkeltyi toimittajan kysymyksestä: ”Ihan hyvät?”
Mikel Arteta ei kaihtanut itsekehua, kun David Rayan nimi nousi esiin perjantain lehdistötilaisuudessa. Arsenal-manageri muistutti äänekkäitä epäilijöitä siitä, että hänen päätöksensä tuoda espanjalaisvahti seuraan on osoittautunut oikeaksi.
Raya siirtyi Lontooseen Brentfordista kesällä 2023 ensin lainalle, ja siirto vakinaistettiin vuotta myöhemmin 27 miljoonan punnan summalla. Silti moni kyseenalaisti ratkaisun, kun Arteta korvasi suositun Aaron Ramsdalen uudella ykkösvahtivalinnallaan.
Lauantain kotiottelu Nottingham Forestia vastaan on Rayalle hänen 100:s Arsenal-paidassa. Maalivahti on pitänyt 41 nollapeliä 99 ottelussa.
Perjantaina Arteta ei ollut tyytyväinen siihen, että toimittaja kuvaili Rayan tilastoja ”ihan hyviksi”.
– Ihan hyvät? Ne ovat parhaat koko seuran historiassa, Arteta sanoi läksyttäen toimittajaa.
– Se on uskomaton tilasto. Minua haukuttiin siitä päätöksestä silloin. On ihan hyvä joskus katsoa taaksepäin muutaman kuukauden tai vuoden päästä. Aika antaa perspektiiviä, hän jatkoi pilke silmäkulmassa.
Artetan mukaan sisäisesti Rayaan luotettiin alusta asti, vaikka ulkopuolelta tuli kritiikkiä.
– Hänen vaikutuksensa tähän joukkueeseen on ollut valtava, ja se ei ole vain hänen ansiota, mutta hän ansaitsee kiitokset. Se mitä hän on tehnyt, on poikkeuksellista.
UE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tottenhamin maalivahti leikkaukseen – kuka on tolppien välissä?
- Iso apu Tottenhamille? Tähtipelaajasta tipahti mielenkiintoinen paljastus
- Toimittaja: Manchester United -kasvatti lähellä jättidiiliä
- Fantasy Premier League: BGW 31 – kannattaako Haaland myydä?
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Chelsean maalivahti joutuu leikkaukseen
- Liam Rosenior otti kantaa Chelsea-pelaajan puhuttaneisiin kommentteihin
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Chelseasta kova väite – vuotaja on löydetty
- Puolivälieriin! Aston Villa onnistui kovassa paikassa
- Mitä trillereitä! Crystal Palace ja Nottingham dramaattisissa europeleissä
- Toimittaja: Newcastle-tähdet lähtökuopissa – seura valmis luopumaan vain toisesta
- Mohamed Salah sivuun Liverpoolin seuraavasta ottelusta
- Igor Tudoria uhkaa toimintakielto
- ”Kertoo paljon hänestä” – Näin Arne Slot reagoi Mohamed Salah’n peliesitykseen
- Englannin joukkue maaliskuun maaotteluihin julkaistu
- Sky: Manchester Unitedin pelaaja palaa pitkästä aikaa Englannin maajoukkueeseen
- Michail Antonio: Graham Potter savusti minut ulos West Hamista