Arsenal aloitti Mestarien liigan – näin kävi
Arsenal vieraili Athletic Bilbaon kotistadionilla San Mamésilla Mestarien liigan avausottelussaan tiistaina.
Tykkimiehille uuden UCL-kauden startti oli mainio. Arsenal haki 2–0-voiton Baskimaasta vankalla puolustuspelillä ja kahdella toisen puoliskon osumalla.
Ensimmäisellä puoliajalla ainut tilastomerkintä oli Declan Ricen saama keltainen kortti.
Mikel Artetan tekemät vaihdot onnistuivat erinomaisesti toisella puoliajalla. Minuutilla 65 kentälle tullut Leandro Trossard ja minuutilla 71 sisään astellut Gabriel Martinelli olivat tehtailemassa molempia maaleja.
Martinelli ei ehtinyt olla kentällä minuuttiakaan, kun hän jo pääsi iskemään voittomaalin. Unai Simónin pitkä avaus meni Arsenalille, ja lontoolaiset käänsivät pelin salamannopeasti pikaisilla kosketuksilla takaisin Athleticin päätyyn.
Martinelli laukoi hyvältä etäisyydeltä kevyesti ja keskelle. Veto oli otettavissa kiinni, mutta Arsenalin vastahyökkäys oli sen verran sähäkkä, ettei maalista voi yksin syyttää Simónia.
Martinellin maalissa viimeisenä syöttäjänä oli Trossard. Asetelma vaihtui toisinpäin 87. minuutilla, kun Trossard teki Martinellin pohjustuksesta 2–0.
Arsenal kohtaa seuraavaksi Manchester Cityn 21. syyskuuta Valioliigassa. Seuraava Mestarien liigan peli on lokakuun alussa, kun Olympiakos vierailee Englannissa.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Arsenalin 16-vuotias teinisensaatio saa rajatonta ylistystä: ”Kuin Messi”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”