Paul Scholes kummastelee Bruno Fernandesin roolitusta
Bruno Fernandes on pelannut alkukaudella varsin poikkeuksellisessa roolissa.
Fernandes on pelannut kasipaikalla selvästi puolustavammassa roolissa, eikä häntä ole nähty tutulla kymppipaikalla kärjen alla.
Se on näkynyt myös tulostaululla, sillä neljään sarjaotteluun on syntynyt vain yksi maali – ja sekin rangaistuspotkusta.
Paul Scholes kummasteli Sky Sportsin haastattelussa, miksei Rúben Amorim peluuta Fernandesia kymppipaikalla.
– Fernandes on koko joukkueen luovin pelaaja. Hänen pitäisi pelata kymppipaikalla. Siitä ei ole epäilystäkään.
– On normaalia, että Fernandesin kaltainen kymppipaikan pelaaja pystyy pelaamaan tällä tavalla muutaman pelin ja paikata loukkaantunutta tai pelikieltoista keskikenttäpelaajaa. Hän kuitenkin tylsistyy joutuessaan puolustamaan.
Scholes kokee, ettei Fernandes pääse tällä hetkellä käyttämään vahvuuksiaan hyväkseen.
– Mielestäni nykyinen rooli vie pois Brunon tärkeitä ominaisuuksia, joita hänellä on hyökkäyspäässä.
LUE MYÖS
- Nick Woltemade on ollut iso pettymys lainalla Juventuksessa
- Ken Friar on kuollut
- BBC: Tottenham oli Manchester Cityn suhmurointien suurin kärsijä
- Paul Scholes: Man United tarvitsee kokonaan uuden puolustuslinjan
- TalkSPORT: Thomas Frank saattaa palata Valioliigaan
- Paul Pogba: Man Unitedin on annettava Michael Carrickille aikaa
- Olivier Giroud kertoi miksi jätti Arsenalin: ”Yksi vaikeimmista päätöksistä”
- Michael Carrick kertoi mielipiteensä Man Unitedin alkukaudesta
- Edellisestä pelistä lähes vuosi – Matthijs de Ligt palaa Man Unitedin kokoonpanoon
- Fulham-valmentaja potku-uhan alla
- Coventry murskasi Newcastlen ja ylsi historialliseen temppuun
- Diego Simeone kertoi mielipiteensä Man Unitedista
- Valioliiga-pelurilta sympaattinen ele maalin jälkeen
- Steven Gerrardilta kova ulostulo Manchester Citystä: ”Heidät pitää laittaa kärsimään”
- Michael Carrick kertoi huonoja uutisia ennen Man Unitedin Mestarien liigan ottelua
- Näkökulma: Liverpoolin jättihankinnat ovat helppoja syntipukkeja
- Andoni Iraola antoi palaa tuomarista – latasi uhkauksen: ”Voitte olla varmoja siitä”
- Liverpoolin tappio aiheutti rajut tappelut – poliisi sai vakavia vammoja
- Fulham-valmentaja potku-uhan alla
- Näin Erling Haaland kommentoi Manchester Cityn voittoa Liverpoolista