Milos Kerkez pudotti Andy Robertsonin penkille – tällaiset välit kaksikolla on: ”Hän on legenda”
Milos Kerkez siirtyi kesän siirtoikkunassa Bournemouthista Liverpooliin.
Liverpool maksoi Kerkezistä noin 47 miljoonan euron siirtokorvauksen Bournemouthille.
Kerkez on napannut avauskokoonpanon paikan Liverpoolissa ja siten syrjäyttänyt Liverpool-legenda Andy Robertsonin. Robertson on pudonnut penkille ja pelannut vain hajaminuutteja alkukaudella.
Kerkeziltä kysyttiin maanantaisessa lehdistötilaisuudessaan, millaiset hänen ja Robertsonin välit ovat.
– Todella hyvät. Ennen lauantain peliä hän motivoi minua ja sanoi, että mene kentälle ja pelaa niin kuin pelasit viime kaudella. Hän puski minua eteenpäin. Pelin jälkeen hän onnitteli minua ja sanoi, että minun pitäisi jatkaa samalla tavalla.
Kerkez muistuttaa kilpailevansa Robertsonin kanssa pelipaikasta.
– Robertson on legenda, joka on tehnyt täällä uskomattomia asioita, voittanut kaiken ja on edelleen laadukas pelaaja. Kyse ei ole siitä, etteikö hän enää olisi täällä. Tämä on Liverpool ja kilpailemme pelipaikasta.
– Robertson puskee minua eteenpäin ja minä häntä. On tärkeää, että suuressa seurassa on tällainen tilanne.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Thomas Frank paljasti: Kävi Chelsean ja Manchester Unitedin työhaastatteluissa samana päivänä
- Arsenal saa huokaista helpotuksesta – luottopelaajan vamma ei ole vakava
- Manchester City pettynyt lainapelaajansa tilanteeseen – neuvottelut pian käyntiin
- Nick Woltemade kertoi mielipiteensä suuresta siirtosummastaan
- Englannin vastustaja: Thomas Tuchelin ryhmä ollut ”kuvottavan hyvä”
- Arsenalin Gabriel Jesus tulistui häntä koskevista huhuista
- Newcastle kisaa Hollannin huippulupauksesta
- Thomas Tuchelilta pyyntö Englannin pelaajille: ”Älkää tehkö sitä”
- Bournemouthin tähtipelaaja kiinnostaa Valioliigan jättejä
- Arsenalille huonoja uutisia maajoukkuetauolta
- Thomas Tuchel piti puhuttelun Tottenhamin pelaajalle: ”En pitänyt siitä”
- Fabrizio Romano: André Onana jättää Manchester Unitedin pysyvästi ensi kesänä
- Arsenalille huonoja uutisia maajoukkuetauolta
- West Ham -tähti kävi läpi kesän siirtosaagaa: ”Ehkä minun ei pitäisi sanoa tätä”
- Bournemouthin tähtipelaaja kiinnostaa Valioliigan jättejä
- Graham Potter antaa Alexander Isakille lepoaikaa: ”Meidän on oltava fiksuja”
- Thomas Tuchelilta pyyntö Englannin pelaajille: ”Älkää tehkö sitä”
- Hurja väite: Jude Bellingham ja Phil Foden penkillä MM-kisoissa?
- Ivan Toney yhdistetty Valioliigaan – seurapomo otti kantaa huhuihin
- Thomas Tuchel: Englannilla ”liikaa” huippupelaajia – jotkut saattavat jäädä ulos MM-kisoista