John Stones harkitsi uransa lopettamista: ”Olin todella vaikeassa paikassa”
John Stonesin viime kausi oli hyvin rikkonainen.
Stones oli kauden mittaan sivussa yli 30 ottelusta loukkaantumisten vuoksi. Stones kärsi erilaisista jalka- ja lihasvammoista, jotka pitivät hänet kuukausia sivussa pelikentiltä. Stonesin viime kausi päättyi helmikuun puolivälissä takareisivammaan.
Stones on kärsinyt myös alkukaudella pienestä lihasvammasta, joka piti hänet sivussa yhdestä sarjaottelusta, eikä hän osallistunut loukkaantumisten vuoksi syyskuun maaotteluihin.
Manchester Cityn toppari paljasti englantilaismediassa miettineensä viime kaudella uransa lopettamista.
– Viime kausi oli minulle vaikea. Niin vaikea, että ajattelin urani lopettamista. En halunnut tehdä sitä, mutta olin saanut tarpeeksi siitä, että olin koko ajan niin ammattimainen, mutta silti kärsin koko ajan loukkaantumisista, enkä saanut vastauksia ongelmiini.
– Olin todella vaikeassa paikassa. Toivon, etten enää joudu samanlaiseen paikkaan, Stones totesi BBC:lle.
Stones on parhaillaan Englannin maajoukkueen mukana.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Pep Guardiola ohitti Sir Alex Fergusonin Mestarien liigassa
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä
- Arsenal vakuuttavalla esityksellä puolivälieriin – Chelsealle ja Manchester Citylle karu kohtalo
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Liverpool hirmuvireessä Mestarien liigassa – Tottenham palasi voittokantaan
- Näin Arne Slot vastasi Liverpool-kannattajien buuauksiin
- Daily Mail: Manchester United pelaa Suomessa tänä vuonna
- Hirvittävä kylvetys! Newcastle murskatappiolla ulos Mestarien liigasta
- Kyle Walker haluaisi edustaa vielä yhtä seuraa urallaan: ”En tiedä, haluavatko he minua sinne”
- Chelsea-tähti otti kantaa siirtohuhuihin
- Pep Guardiola vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Arsenal-legendalta ennennäkemätön temppu valmentajana
- Tottenhamin tähdeltä raju purkautuminen: ”Täyttä puppua”
- Chelsea teki kyseenalaista seurahistoriaa eurokentillä