Kyle Walker kommentoi lähtöään Man Citystä: ”Olin ensimmäistä kertaa urallani itsekäs”
Manchester Cityn ex-kapteeni Kyle Walker myöntää katuvansa, miten hän lähti seurasta viime tammikuussa lainalle.
Cityllä oli vaikeaa viheriöllä, eikä Englannin maajoukkuepuolustaja päässyt kentälle niin usein kuin olisi halunnut. Niinpä Walker, 35, siirtyi kevääksi lainalle AC Milaniin, jonka riveissä hän pelasi 16 ottelua.
Kesän siirtoikkunassa maisema vaihtui jälleen, kun Walker siirtyi Valioliigan sarjanousijaan Burnleyyn, jonka paidassa hän on tahkonnut täydet minuutit tämän kauden sarjapeleissä.
Walker sanoi Sky Sportsin haastattelussa, että hän toimi itsekkäästi lähtiessään Citystä viime talvena.
– Olisiko minun pitänyt lähteä lainalle Milaniin? Olin joukkueen kapteeni, ja minä olen ensimmäisenä vastuussa, kun asiat eivät suju. Olisiko minun pitänyt lähteä siinä vaiheessa kautta? Kun nyt mietin sitä, niin luultavasti ei.
– Minun olisi pitänyt seistä joukkuekaverieni, ystävieni, perheekseni kutsumieni ihmisten rinnalla. Mutta olin luultavasti ensimmäistä kertaa urallani itsekäs ja ajattelin itseäni. Halusin päästä pelaamaan jalkapalloa.
– Minusta se ei ole huono syy. En ollut tyytyväinen vaihtopenkillä istumiseen ja siihen, että pääsen pelaamaan vain toisinaan. Minusta minulla oli vielä näytettävää ja annettavaa korkeimmalla tasolla. Kun AC Milanin kaltainen seura lähestyi, en voinut kieltäytyä.
– Kun palasin Englantiin kesällä, minulla oli aikaa ajatella sitä. Mutta en jäänyt katumaan sitä, koska olin aina halunnut kokea ulkomailla pelaamisen. Olen iloinen, että olin siellä kuusi kuukautta, mutta olisin luultavasti voinut toimia hieman paremmin.
LUE MYÖS
- Man United teki huiman nousun Mestarien liigassa – Michael Carrick ei silti juhli
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Aston Villa otti lukua Barcelonaa vastaan
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- Arsenalille loistavia uutisia: ”Hänestä tuntuu todella hyvältä”
- Phil Foden ei ole keskustellut kuukausiin Thomas Tuchelin kanssa
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- Chelsea-vahti pääsi yli isosta virheestään – näin Xabi Alonso kommentoi
- Kuinka halvalla Manchester United myy? Lisandro Martínezille on löytynyt uskottava ostaja
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran
- Man United nousi lopussa voittoon ja katkaisi pitkän voitottoman putkensa!
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Ashley Young latasi suorat sanat Lisandro Martínezista
- James Milneriltä yllättävän vaisu tulos maratonilla
- West Hamin syöksykierre jatkuu – nyt tuli valmentajalle kenkää