Arsenalin Mikel Merino iski taas maaleja maajoukkueessa: ”Ei se pelkkää onnea ole”
Mikel Merino on saanut kuluvalla kaudella varsin vaihtelevasti vastuuta Arsenalissa.
Mikel Arteta on nimennyt Merinon vain kahdesti avauskokoonpanoonsa Valioliigassa, mutta toisaalta Merino on avannut kummatkin Mestarien liigan ottelut.
Merino on onnistunut kertaalleen maalinteossa iskettyään loppuhetkillä tasoitusmaalin Newcastlen verkkoon Valioliigassa.
Maajoukkueen puolella Merino on ollut hurjassa iskussa. Edelliseen neljään maaotteluun on syntynyt peräti kuusi maalia. Merino iski tiistai-iltana kaksi maalia Bulgarian verkkoon.
Merino on iloinen maaleistaan Espanjan maajoukkueen paidassa.
– Olen todella onnellinen. Tällä hetkellä löydän tilaa ja pallot tippuvat minulle. Ei se pelkkää onnea ole, mutta toisaalta onneakin tarvitsee, jotta pääsee tällaiseen maaliputkeen. Tämä on ensimmäinen kerta, kun teen näin paljon maaleja, Merino totesi espanjalaismedialle.
– Sanoin jo aiemmin, että haluan olla ratkaisevampi pelaaja ja parantaa sitä osa-aluetta. Toivottavasti voin jatkaa tätä virettä. On aina hyvästä, kun keskikenttäpelaaja tekee maaleja ja antaa maalisyöttöjä.
Merino pelasi viime kauden jälkimmäisellä puoliskolla hyökkääjänä, kun Arsenal kärsi huomattavista loukkaantumisongelmista. Merino vastasi tuolloin huutoon iskettyään seitsemän maalia Valioliigassa ja kaksi Mestarien liigassa.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27: Joukkueet, siirrot, stadionit
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin
- Marcus Rashfordin lähtö jäihin? Man Unitedilta hieno ele
- Man United iski silmänsä 18-vuotiaaseen huippulupaukseen – Arsenal myös kiinnostunut