Owen Hargreaves ei ymmärrä Manchester Unitedin ratkaisua: ”Olisi korjannut useamman ongelman”
Manchester Unitedin Bruno Fernandes on pelannut koko alkukauden selvästi puolustavammassa roolissa kuin aiemmin.
Rúben Amorim on peluuttanut Fernandesia keskikentän pohjalla, sillä seura hankki kesällä Bryan Mbeumon ja Matheus Cunhan hyökkäyspään rooleihin.
Fernandesin rooli on herättänyt syksyn mittaan paljon puhetta, sillä Manchester Unitedin peliesitykset ovat jälleen jättäneet paljon parantamisen varaa.
Pelaajaurallaan Manchester Unitedia edustanut Owen Hargreaves ei ymmärrä, miksi Manchester United hankki Fernandesin pelipaikalle uusia pelaajia – ja siten pakotti portugalilaisen pelaamaan alempana.
– Fernandes on selvästi joukkueen paras pelaaja. Ja sitten he hankkivat kaksi pelaajaa hänen pelipaikalleen, jonka vuoksi Fernandesia on peluutettava melkein puolustavana keskikenttäpelaajana.
– Arvostan sitä, että joukkue kaipasi enemmän maaleja ja seura ajatteli, että kun teemme enemmän maaleja, niin nousemme korkeammalle sarjataulukossa. He eivät päätyneet hankkimaan esimerkiksi maailmanluokan maalivahtia.
– Manchester Unitedilla on todennäköisesti koko sarjan paras kymppipaikan pelaaja. Ja sitten hänet pudotetaan alemmas keskikentällä, koska he hankkivat Mbeumon ja Cunhan.
– Mikset hankkinut vain keskikenttäpelaajaa ja antanut Brunon tehdä omaa juttuaan yhdessä Cunhan kanssa? Lisäksi samalla olisi voitu hankkia uusi maalivahti. Se olisi korjannut useamman ongelman, Hargreaves totesi TNT Sportsille.
LUE MYÖS
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Fantasy Premier League: GW 15 – käytä ilmaiset vaihtotapahtumat tästä syystä
- Mohamed Salah: Liverpool on heittänyt minut bussin alle – ”Olen todella pettynyt”
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”En edes tiedä, millä sijalla olemme”
- Mauricio Pochettino haluaa palata voittamaan Valioliigan
- Liverpool hukkasi kahdesti johtonsa sarjanousijan vieraana
- Brighton pahoittelee Kiinassa aiheuttamaansa mielipahaa
- Rayan Cherkiltä taikurimainen suoritus Man Cityn voitossa
- Mestaruussarjan peli keskeytettiin – fani menehtyi sairaalassa
- Arne Slot otti kantaa Mohamed Salah -kohuun
- Burnleyn Hannibal Mejbri sylkäisi fanien päälle – panna ja sakot
- 90+5! Aston Villa laittoi Valioliigan mestaruuskamppailun jännäksi