Wayne Rooney kyseenalaisti Marcus Rashfordin väitteen
Marcus Rashford jätti Manchester Unitedin kesällä.
Rashford lähti Manchester Unitedista lainalle Barcelonaan. Lainassa on mukana osto-optio, minkä Barcelona voi halutessaan käyttää kuluvan kauden jälkeen.
Rashfordin viime vuodet Manchester Unitedissa olivat vaikeita. Rúben Amorim jätti Rashfordin viime kaudella toistuvasti katsomoon ja lopulta hyökkääjä lähti lainalle Aston Villaan.
Rashford totesi hiljattain ITV:lle, että vaikeudet johtuivat osin siitä, ettei Manchester Unitedissa ympäristö ole paras mahdollinen. Rashford viittasi kommenteillaan Manchester Unitedin viime vuosien vaikeuksiin niin kentällä kuin sen ulkopuolella.
Manchester Unitedin seuralegenda Wayne Rooney otti kantaa Rashfordin ulostuloon.
– Koen, ettei ympäristö ole ollut kunnossa, mutta kyse on myös sinusta itsestä. Jos et pelaa hyvin tai sinut jätetään ulos joukkueesta, on helpompi syyttää ympäristöä. Oli hän oikeassa tai ei. Kyse on siitä, mitä saat itsestäsi irti, Rooney muistutti podcastissaan.
– Olemme nähneet häneltä pelejä, joissa hän olisi voinut tehdä ja juosta enemmän, eikä sillä ole mitään tekemistä ympäristön kanssa. Voin olla väärässä ja pidän hänestä paljon, mutta mielestäni on helppoa sanoa noin ihmisille, Rooney totesi pitäen Rashfordin väitettä tekosyynä.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- ESPN: Chelsea tarjosi Manchester Unitedille kahta pelaajaa
- West Hamin kapteeni asetti joukkueelle selkeän tavoitteen: ”Jos saisin nostaa sen ilmaan…”
- Lisätietoja Manchester Unitedin Benjamin Šeškon loukkaantumisesta
- Roy Keane: Tässä on Adam Whartonin suurin kehityskohde
- BBC: Antoine Semenyolla merkittävä sopimuspykälä
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- Arsenalin kesähankinta kertoi, mikä tekee Mikel Artetasta erityisen valmentajan: ”Uskomaton persoona”
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- MEN: Rúben Amorim ei halua Marcus Rashfordia takaisin Manchester Unitediin – voi vaikuttaa pelaajan hintaan
- BBC: Antoine Semenyolla merkittävä sopimuspykälä
- Englannin päävalmentajalta tiukka viesti Jude Bellinghamille: ”Pitäisi olla kyse joukkueesta”
- Lisätietoja Manchester Unitedin Benjamin Šeškon loukkaantumisesta
- Bayer Leverkusenin seurapomo otti kantaa Florian Wirtzin vaikeuksiin Liverpoolissa
- Roy Keane: Tässä on Adam Whartonin suurin kehityskohde
- Sir Alex Fergusonilta kehut Manchester Unitedin kesähankinnalle: ”Ollut loistava”
- Thomas Tuchel piti puhuttelun Tottenhamin pelaajalle: ”En pitänyt siitä”
- Crystal Palacen avainpelaaja puhui siirtohuhuista: ”Olisi kuin toteutunut unelma”
- Wayne Rooney: Jack Grealishilla ei asiaa Englannin MM-kisajoukkueeseen