Surkuhupaisa tilasto sen kertoo: Liverpoolin superhankintojen aloitus ollut umpisurkea
Liverpoolin surkea aloitus kaudelle sai lisäiskun sunnuntaina, kun Manchester United haki 2–1-vierasvoiton Anfieldilta. Tappio oli Liverpoolille jo neljäs peräkkäinen kaikissa kilpailuissa ja kolmas putkeen Valioliigassa.
Ottelun jälkeen muun muassa BBC:n ja Sky Sportsin luottama sometilastonikkari Statman Dave nosti esiin tilaston, joka sai monet fanit hieraisemaan silmiään: Harry Maguirella on tällä kaudella Anfieldilla tehtyjä liigamaaleja yhtä paljon kuin Mohamed Salahilla, Florian Wirtzillä ja Alexander Isakilla yhteensä. Eli siis yksi.
Superhankinnat Isak ja Wirtz eivät ole vielä onnistuneet maalinteossa Valioliigassa. Liverpoolin kaikkien aikojen kalleimpien hankintojen joukkoon kuuluva ruotsalaiskärki on toki pelannut verrattain vähän, mutta ehtinyt silti kerätä 1,4 maalin maliodottaman, joten verkot olisivat voineet jo heilua.
Wirtz puolestaan on kerännyt minuutteja valtavan määrän, mutta ei ole vielä onnistunut maalinteossa eikä syöttämään ainoatakaan osumaa.
Liverpool käytti kaksikkoon viime kesänä rahaa lähes 300 miljoonaa euroa.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Brentford menetti 2–0-johtonsa – Brasilia-kutsun saanut Igor Thiago osui
- Chelsean erikoinen keskiympyräpalaveri herätti kohun – Rosenior reagoi
- Chelsean kapteeni Reece James loukkaantui jälleen – jo kymmenes takareisivamma
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
