Chelsean päävalmentaja hehkuttaa timanttiaan: ”Hyvin samanlainen kuin Cole Palmer”
Chelsealla on ainakin paperilla kultainen tulevaisuus edessään.
Joukkue on täynnä nuoria timantteja, jotka jo nyt pelaavat laadukkaasti yhteen ja erikseen. Yksi mielenkiintoisimmista on Estêvão, jonka Chelsea osti Palmeirasista 45 miljoonalla eurolla viime kesänä.
18-vuotias Estêvão on pelannut Chelsean paidassa nyt 11 ottelussa yhteensä 443 minuuttia. Hyökkäyksen laidoilla ja kymppialueella operoivat nuorukainen on viimeistellyt kaksi maalia ja antanut yhden maalisyötön.
Tuoreeltaan Estêvão säväytti Mestarien liigan ottelussa Ajaxia vastaan. Päävalmentaja Enzo Maresca innostui kehumaan timanttiaan vuolaasti.
– Häntä on todella kiinnostavaa seurata. Joskus nuorten pelaajien kohdalla vähän huolestuttaa, kun he pelaavat yhden hyvän pelin ja luulevat itsestään liikoja. Estêvão pelaa hyvin, mutta on samalla kohtelias, nöyrä ja haluaa oppia, Maresca sanoi TNT Sportsille.
– Hänen perheellään on tässä iso rooli. Olemme hyvin tyytyväisiä häneen.
Maresca näkee jo nyt, että Estêvão kulkee samanlaista polkua kuin Chelsean supertähti Cole Palmer.
– Valioliigassa hän tarvitsee vielä hieman aikaa. Hän on enemmän laitahyökkääjä, mutta hän tulee päätymään keskemmälle kenttää, taskuihin, Maresca sanoi.
– Hän on hyvin samanlainen kuin Cole. Valmensin Colea Manchester City U23 -joukkueessa, kun hän oli saman ikäinen kuin Estêvão nyt. Cole pelasi alkuun laidalla, koska hän tarvitsi lisää fyysisyyttä. Nyt hän pelaa keskellä.
– Olen hyvin onnekas ollessani Estêvãon valmentaja, hänestä kannattaa nauttia.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Harry Maguire jatkaa Manchester Unitedissa
- Jamie Carragher kehui vuolaasti Liverpoolin jättävää Mohamed Salah’ta – ”Hän todella mietti, missä mahtuisi pelaamaan…”
- Ex-maailmanmestarilta rajua tekstiä Liverpoolista: ”He ovat katastrofaalisen huonoja”
- Alla kaksi peräkkäistä tappiota – näin Arsenal-vahti luo uskoa joukkueeseen
- Viktor Gyökeres palasi Lissaboniin – Sporting-luotsi avasi viime kesän tapahtumia
- Lehti: Newcastle kiinnostunut Manchester Cityn pelaajasta
- Guardian: Chelsea-kapteeni saa huokaista helpotuksesta – pääsemässä sittenkin pelikuntoon ennen MM-kisoja
- Toimittaja: Chelsea haluaa tehdä jatkosopimuksen kohun keskellä olevan luottopelaajansa kanssa
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Tätä ei ole nähty 65 vuoteen Englannissa – pieni seura teki ihmeen
- Arsenalille ristiriitaisia uutisia sairastuvalta
- FA Cupin välieräparit selvillä
- Sky: Nämä seurat ovat Bernardo Silvan perässä
- Sky: Liverpoolin sivurajaheitot ovat merkkinä isoista ongelmista Liverpoolissa
- Athletic: Luottopelaaja sittenkin jäämässä Liverpooliin
- Liverpool kärsi murskatappion – Virgil van Dijk antoi palaa
- Tottenham-tähden isällä lipsahti – paljasti yksityiskohdan poikansa sopimuksesta
- Jamie Carragher otti kantaa Liverpoolin valmentajatilanteeseen
- Kapteeni jättää Manchester Cityn