Sean Dyche antoi palaa Rúben Amorimista – nyt odottaa iso testi
Valmentajaa kahdesti kuluvalla kaudella vaihtanut Nottingham ja Manchester United kohtaavat toisensa lauantaina.
Otteluun liittyy mielenkiintoinen asetelma managerien välillä. Vastakkain ovat Forestin uusi luotsi Sean Dyche ja nähtävästi Unitedin kurssin vihdoin kääntänyt Rúben Amorim.
Kun Unitedilla ei viime kaudella kulkenut, Dyche oli mediassa asiantuntijan roolissa nokkimassa portugalilaisluotsia. Dyche kritisoi, että hän voittaisi 4–4–2-systeemillä Unitedissa enemmän pelejä kuin Amorim 3–4–3-muodostelmallaan.
Nyt Dyche on managerin roolissa, ja media haastoikin häntä matsin alla aiemmista sanomisistaan.
– En kyseenalaistanut häntä ihmisenä enkä ikinä tekisi niin. Klikkiotsikot vääristävät kaiken, Dyche murahti englantilaislehdistölle.
– Sanoin silloin, että valmentajat tarvitsevat aikaa ja että hän tarvitsee puoli kautta työskentelyrauhaa saadakseen homman toimimaan, Dyche perusteli.
Amorim ei puoli vuotta sitten pahastunut Dychen kommenteista, vaan totesi, että kritiikki on paikallaan. United-luotsi jatkoi, että on mahdollista, että 4–4–2 olisi voinut tuoda enemmän voittoja, mutta oman pelisysteemin sisäänajo vaatii aikaa ja se voi näkyä tuloksissa negatiivisesti jonkin aikaa.
Dyche ei usko, että valmentajien välillä olisi pahaa verta Nottinghamin ja Manchester Unitedin kohdatessa.
– Kunnioitan häntä suuresti ja uskon, että heidän mediatiiminsä on tämän hänelle selventänyt. Ehdotin silloin, että perusasioihin palaaminen voisi toimia, ja he ovatkin hieman muuttaneet tyyliään, Dyche kommentoi.
Dyche jakoi tunnustusta siitä, että United on nyt kärkikahinoissa.
– He eivät ole muuttaneet koko filosofiaansa, mutta he ovat sopeutuneet. Tuloksia on alkanut tulla.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Huippuvahvistus myönsi: Brighton on vain väliporras matkalla ylöspäin
- Sieltä se tuli! Fulham vahvistuu – tiskiin lyötiin ennätyskorvaus
- AC Milan puki myyntihousut jalkaan – nämä Valioliiga-seurat kärkkyvät avainpelaajaa
- Newcastle sai rukkaset – pelaaja kieltäytyi 15 miljoonan euron siirrosta
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Siirto Interiin kaatui lääkärintarkastukseen – Crystal Palace iski haaskalle
- Nyt se on varmaa: Liverpool hankki pelaajan Barcelonasta
- Hyökkääjä on kesän yksi suurimmista hahmoista – saattaa siirtyä pian Valioliigaan
- Times: Aston Villa voi iskeä kyntensä Real Madridin herkkupalaan
- Lähde: Tottenhamistakin tuttu mies korvaamassa Arsenalin tähtihankinnan
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Ipswich Town: Yli 100 miljoonan pelaajahankinnat eivät riitä
- Vieläkö hän pelaa jalkapalloa? Elävä legenda palaamassa Englantiin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Hull City: suoraan takaisin
- Valioliigan kausiennakko 2026-27 – Coventry City: Lisää laatua kaipaisi
- Athletic: Valioliigaseurat hierovat vaihtokauppaa – tähtipelaajat vaihtamassa päittäin