Jättipaljastus: kansainvälisessä läpimurrossaan epäonnistunut hyökkääjä kiinnostaa jälleen Valioliiga-seuroja
Brasilialainen Vitor Roque, 20, saattaa olla palaamassa Eurooppaan. Katalonian Mundo Deportivo -lehden mukaan Manchester United suunnittelee 50 miljoonan euron suuruista tarjousta entisestä Barcelona-hyökkääjästä.
Roque edusti Espanjan liigassa pelaavaa Barcelonaa vuodesta 2023 vuoteen 2024. Hän pelasi myös puoli vuotta lainalla Real Betisissä ennen kuin palasi ”maitojunalla” kotimaahansa.
– Asiat eivät sujuneet odotusten mukaan. Uskon, ettei kesken kauden siirtyminen Barcelonaan ollut hänelle hyvästä. Roque on todella nuori pelaaja. Hän palaa vuodeksi tai kahdeksi Brasiliaan ja tulee sitten takaisin Eurooppaan. Uskon hänen palaavan Eurooppaan 21–22-vuotiaana, Roquen agentti André Cury totesi vuoden alussa (ulkoinen linkki).
Palmeirasissa Roque on löytänyt vireensä. Hän on tehnyt 13 maalia, jotka oikeuttavat neljänteen sijaan Brasilian Série A:n maalipörssissä. Palmeiras myös johtaa liigaa, kun otteluita on pelaamatta noin neljännes.
Roquen kukkaan puhjennut tehokkuus on tiettävästi kiinnittänyt myös Chelsean ja Tottenham Hotspurin huomion. Jää nähtäväksi, yrittävätkö Valioliigan jättiläiset kaapata hänet jo tammikuussa vai maltetaanko Englannissa odottaa ensi kesään.

- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”