Nick Woltemade kertoi mielipiteensä suuresta siirtosummastaan
Nick Woltemade, 23, siirtyi elo-syyskuun vaihteessa Stuttgartista Newcastleen.
Newcastle maksoi Woltemadesta jopa 75 miljoonan euron siirtokorvauksen. Woltemade hankittiin Liverpooliin siirtyneen Alexander Isakin korvaajaksi.
Saksalaiskärki on vastannut huutoon, sillä Valioliigassa 617 peliminuuttiin on syntynyt neljä maalia. Lisäksi Woltemade on onnistunut maalinteossa liigacupissa ja Mestarien liigassa.
Woltemade on Newcastlen seurahistorian toiseksi kallein hankinta.
Woltemade otti kantaa siirtosummiin ja niistä seuranneisiin odotuksiin saksalaismediassa.
– Minulle asetettiin suuria odotuksia, koska joukkueen paras maalintekijä lähti muualle. Minä en kuitenkaan päättänyt sitä, kuinka paljon minusta maksettiin. Olen vähiten syyllinen siihen siirtosummaan.
– Sen sijaan olen iloinen siitä, että Newcastle näki minussa tarpeeksi potentiaalia maksaakseen tuollaisia summia.
– Tiedän, että siirtosumman vuoksi olen koko ajan erikoistarkkailussa, mutta Englannissa siirtosumma-asioihin suhtaudutaan paljon rauhallisemmin kuin Saksassa. Joukkueen sisällä siirtosumma ei ole aiheuttanut minkäänlaisia ongelmia.
LUE MYÖS
- Atlético Madridin ja Man Unitedin välinen ottelu alkaa surullisissa merkeissä
- Wolverhampton lähetti hyökkääjänsä lainalle Ajaxiin – nyt hän on löytänyt itsensä
- Nick Woltemade on ollut iso pettymys lainalla Juventuksessa
- Ken Friar on kuollut
- BBC: Tottenham oli Manchester Cityn suhmurointien suurin kärsijä
- Paul Scholes: Man United tarvitsee kokonaan uuden puolustuslinjan
- TalkSPORT: Thomas Frank saattaa palata Valioliigaan
- Paul Pogba: Man Unitedin on annettava Michael Carrickille aikaa
- Olivier Giroud kertoi miksi jätti Arsenalin: ”Yksi vaikeimmista päätöksistä”
- Michael Carrick kertoi mielipiteensä Man Unitedin alkukaudesta
- Coventry murskasi Newcastlen ja ylsi historialliseen temppuun
- Valioliiga-pelurilta sympaattinen ele maalin jälkeen
- Steven Gerrardilta kova ulostulo Manchester Citystä: ”Heidät pitää laittaa kärsimään”
- Diego Simeone kertoi mielipiteensä Man Unitedista
- Michael Carrick kertoi huonoja uutisia ennen Man Unitedin Mestarien liigan ottelua
- Näkökulma: Liverpoolin jättihankinnat ovat helppoja syntipukkeja
- Andoni Iraola antoi palaa tuomarista – latasi uhkauksen: ”Voitte olla varmoja siitä”
- Fulham-valmentaja potku-uhan alla
- Edellisestä pelistä lähes vuosi – Matthijs de Ligt palaa Man Unitedin kokoonpanoon
- Liverpoolin tappio aiheutti rajut tappelut – poliisi sai vakavia vammoja