Enzo Maresca vahvisti: Cole Palmer palaa vihdoin pelikentille
Cole Palmer, 23, palaa viikonloppuna pelikentille.
Palmerin syyskausi on mennyt pahemman kerran penkin alle erilaisten loukkaantumisten vuoksi. Palmer on pelannut tällä kaudella toistaiseksi vain kolmessa sarjaottelussa. Edellisestä pelistä on vierähtänyt yli kaksi kuukautta.
Palmer on kärsinyt takareisivammasta. Palmerin piti palata jo viikko sitten Chelsean vahvuuteen, mutta hyökkääjä mursi varpaansa ja oli sivussa viime viikonlopun Burnley-ottelusta ja aiemmin tällä viikolla pelatusta Barcelona-ottelusta.
Chelsea-luotsi Enzo Marescan mukaan Palmer on valmis avaamaan sunnuntaisen Arsenal-kärkikamppailun.
Maresca tiedostaa, että Palmerille on annettava aikaa, jotta hän pääsee parhaaseen iskuun.
– Kaikki ovat tyytyväisiä. Palmer on iloinen, minä olen iloinen ja hänen joukkuekaverinsa ovat iloisia siitä, että hän palaa, koska loppujen lopuksi kaikki pelaajat haluavat päästä pelaamaan. Palmer on todennäköisesti paras pelaajamme. Olemme onnellisia siihen, että hän palaa. Nyt meidän on annettava hänelle aikaa, jotta hän pääsee sataprosenttiseen iskuun.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bournemouth on ostanut AC Milanin puolustajan omakseen
- Liam Rosenior ylistää Cole Palmeria: ”Hän on pysäyttämätön”
- Cole Palmer käytti Wolverhamptonin tötöilyn hyväkseen – Valioliiga-ennätys uusiksi
- Manchester United jatkoi voittokulkuaan Tottenhamin kustannuksella – tällä kertaa apuja tuli vierailta
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Marc Cucurella ja Adama Traoré naureskelivat nujakalleen – ”João Pedro pelasti henkeni”
- Tottenham-kapteeni Cristian Romerolta kritiikkiä seurajohdolle – näin Thomas Frank kommentoi
- Chelsean Liam Rosenior taas somepilkan kohteena: ”On osattava nauraa itselleen”
- Unai Emery esitti pyynnön Liverpoolille: ”Me olemme olleet reiluja”
- Kuuden pisteen ottelu Leedsille – Forest kaatui Elland Roadilla

- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Enzo Fernández vertaa Rosenioria ja Marescaa: ”Hän antaa meille vapautta ilmaista itseämme”
- Pep Guardiola puolustaa Erling Haalandia: ”Maailman paras”
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille