Paul Scholes kertoi mielipiteensä Kobbie Mainoon vaikeasta tilanteesta
Kobbie Mainoo nousi 18-vuotiaana Manchester Unitedin pelaavaan kokoonpanoon.
Mainoo nappasi itselleen avauskokoonpanon paikan Manchester Unitedin edustusjoukkueesta marraskuussa 2023. Mainoo pelasi koko loppukauden avauksessa ja kuului joukkueen parhaimmistoon.
Rúben Amorim antoi viime kaudella Mainoolle peliaikaa, mutta tällä kaudella nuorukaisen vastuu on jäänyt täysin olemattomaksi. Mainoo ei ole päässyt kertaakaan avauskokoonpanoon Valioliigassa ja on pelannut toistaiseksi Valioliigassa vain 170 minuuttia.
Mainoon odotetaan poistuvan Manchester Unitedista tammikuun siirtoikkunassa. Mainoo halusi jättää seuran jo kesällä, mutta tuolloin Amorim halusi pitää hänet joukkueessaan.
Manchester Unitedin pelaajalegenda Paul Scholes on pettynyt Mainoon olemattomaan rooliin.
– Minulle yksi suurimmista pettymyksistä on se, ettei Mainoolla ole roolia tässä joukkueessa. Näimme, miten hyvin hän pelasi 18 kuukautta tai kaksi vuotta sitten. Valmentaja ei näytä luottavan häneen, mutta kaikki tiedämme, millaista laatua hän kykenee tarjoamaan, Scholes päivitteli Sky Sportsille.
LUE MYÖS
- Nick Woltemade on ollut iso pettymys lainalla Juventuksessa
- Ken Friar on kuollut
- BBC: Tottenham oli Manchester Cityn suhmurointien suurin kärsijä
- Paul Scholes: Man United tarvitsee kokonaan uuden puolustuslinjan
- TalkSPORT: Thomas Frank saattaa palata Valioliigaan
- Paul Pogba: Man Unitedin on annettava Michael Carrickille aikaa
- Olivier Giroud kertoi miksi jätti Arsenalin: ”Yksi vaikeimmista päätöksistä”
- Michael Carrick kertoi mielipiteensä Man Unitedin alkukaudesta
- Edellisestä pelistä lähes vuosi – Matthijs de Ligt palaa Man Unitedin kokoonpanoon
- Fulham-valmentaja potku-uhan alla
- Coventry murskasi Newcastlen ja ylsi historialliseen temppuun
- Diego Simeone kertoi mielipiteensä Man Unitedista
- Valioliiga-pelurilta sympaattinen ele maalin jälkeen
- Steven Gerrardilta kova ulostulo Manchester Citystä: ”Heidät pitää laittaa kärsimään”
- Michael Carrick kertoi huonoja uutisia ennen Man Unitedin Mestarien liigan ottelua
- Näkökulma: Liverpoolin jättihankinnat ovat helppoja syntipukkeja
- Andoni Iraola antoi palaa tuomarista – latasi uhkauksen: ”Voitte olla varmoja siitä”
- Liverpoolin tappio aiheutti rajut tappelut – poliisi sai vakavia vammoja
- Fulham-valmentaja potku-uhan alla
- Näin Erling Haaland kommentoi Manchester Cityn voittoa Liverpoolista