Kohtelustaan suuttunut Mohamed Salah sai kritiikkiä: ”Tekee numeron itsestään”
Penkille peliminuuteitta jätetty Mohamed Salah purkautui medialle, kun Leeds nousi tasoihin Liverpoolia vastaan lisäajalla lauantaina.
Salah ei ole ollut avauksessa kolmeen otteluun. Seuralegendan statuksen saavuttanut egyptiläinen avautui, ettei hänellä ja manageri Arne Slotilla tunnu olevan enää hyviä välejä.
Salah koki joutuneensa syntipukiksi, kun Liverpoolilla menee huonosti. Tähtipelaaja tiesi, että hänen lausunnoistaan tulee kritiikkiä.
– Huomenna Jamie Carragher kritisoi minua, ja olkoon niin, Salah sanoi.
Eikä Salah ihan väärässä ollut. Carragher kommentoinee asiaa taholtaan pian, mutta seuran ex-pelaaja Danny Murphy avasi jo omia näkemyksiään BBC:n mukaan.
– Koputa managerin oveen tai tapaa omistajat ja osoita heille turhautumisesi. Mutta tällä lailla toimimalla hän aiheuttaa vain häiriötä joukkueelle ja valmentajalle ja tekee numeron itsestään, Murphy kritisoi.
Mitä nyt?
Murphy kertoi uskovansa, että Salah pelaa pian siitä huolimatta, että haavat on nyt revitty auki. Silti sekin vaihtoehto on nyt olemassa, että Slot jättää tähtensä kurinpidollisesti penkille.
– Ei näin pidä toimia. Olit samaa tai eri mieltä valmentajan kanssa, niin tämä on väärin tehty, Murphy totesi.
Liverpool kohtaa Internazionalen Mestarien liigassa tiistaina, joten parhaita voimia tarvitaan. Kierrätys voisi tulla tarpeeseen, mutta Salah ja Slot ovat nyt erikoisessa tilanteessa.
– Kaikkien pitää yrittää parhaansa ja taistella peliajasta, Murphy latasi.
Lisäksi ex-peluri totesi, että Salah saa kokea turhautuneisuutta, mutta että tällaiset asiat tulisi pitää seuran sisäisinä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Matetan siirto kaatui lääkärintarkastukseen – Glasner: ”Hän tiesi, että se on mahdollista”
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”
- Athletic: Aston Villa selvisi säikähdyksellä – ykköskärki palaamassa sittenkin pian pelikentille
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Arne Slot halusi luottopelaajansa Liverpooliin – siirto ei toteutunutkaan: ”Ei ollut saatavilla”
- Liverpool joutuu maksamaan Chelsealle miljoonakorvauksen teinilupauksesta
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- Liam Rosenior raivostui silmin nähden – “Arsenal ei osoittanut kunnioitusta”
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?

- Arne Slot kertoi mielipiteensä Liverpoolin jättihankinnasta
- Toimittaja: Newcastle asetti suuren hintalapun Sandro Tonalille
- Fantasy Premier League: GW25 – mitä kauden ensimmäinen tuplapeliviikko tarkoittaa managereille?
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Sandro Tonalin tilanteesta: ”Tiedämme, ettei jalkapallossa ole oikeaa lojaaliutta”
- Oliver Glasner kommentoi puhuttanutta McNeil-siirtosaagaa: “Olen pettynyt”
- The Athletic: Crystal Palacelta törkeää toimintaa siirtorajalla
- Virgil van Dijk vaatii TV-asiantuntijoilta asiallista kritiikkiä: ”Et ajattele seurauksia tai pelaajien henkistä puolta”