Sky: Brighton-tähti haluaa edelleen siirtyä Manchester Unitediin
Carlos Baleba, 21, nousi viime kaudella Brightonin ehdottomaksi avainpelaajaksi.
Puolustava keskikenttäpelaaja pelasi vahvan kauden Brightonissa ja herätti samalla huomattavaa kiinnostusta siirtomarkkinoilla.
Manchester United oli aktiivisesti Baleban kintereillä kesän siirtoikkunassa, mutta Brighton asetti pelaajalleen jopa 120 miljoonan euron hintalapun. Se oli liikaa Manchester Unitedille, ja Baleba jäi lopulta Brightoniin.
Skyn saamien tietojen mukaan Bayern München on osoittanut kiinnostuksensa Balebaa kohtaan ja harkitsee tekevänsä hänestä tarjouksen ensi kesänä.
Skyn mukaan Baleba haluaa edelleen siirtyä Manchester Unitediin. Baleba pitää Manchester Unitedia ykkösvaihtoehtonaan.
Lähde kertoo Brightonin pyytävän pelaajastaan ensi kesänä noin 85 miljoonan euron siirtosummaa. Baleban nykyinen sopimus Brightonin kanssa päättyy kesällä 2028. Baleba on aloittanut kuluvalla kaudella vain kaksi sarjaottelua penkiltä.
LUE MYÖS
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen

- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Crystal Palacen topparia ei nähty ollenkaan Eurooppa-liigassa – Pierre Sage: ”En halua kommentoida”
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta