Seuraavana KuPS! Näin englantilaiset pelasivat eurokentillä
Crystal Palacella on Konferenssiliigassa pelattavaa, kun Kuopion Palloseura saapuu Selhurst Parkille 18. joulukuuta.
Palace kaatoi Shelbournen 3–0 vieraskentällä torstai-iltana, ja on nyt eurocupissa sijalla yhdeksän, kun kahdeksan parasta jatkaa suoraan neljännesvälieriin.
KuPS hakee Palace-ottelusta itselleen jatkopaikkaa, mutta lontoolaisilla on ottelussa pelattavaa, joten Palace lähtee matsiin ylivoimaisena ennakkosuosikkina.
Irlantilaista Shelbournea vastaan lontoolaiset paketoivat pelin jo ensimmäisellä kolmevarttisella Christantus Uchen, Eddie Nketiahin ja Yeremy Pinon maaleilla.
Eurooppa-liigan puolella englantilaiset olivat niin ikään voitokkaita. Nottingham haki vieraspisteet hollantilaiselta Utrechtilta 2–1-voitolla ja Aston Villa kaatoi Sveitsissä Baselin samoin numeroin.
Forestin maaleista vastasivat 52. minuutilla johto-osuman tehnyt Arnaud Kalimuendo ja 2–1-voittomaalin 88. minuutilla tehnyt Igor Jesus.
Villan johtomaalin teki Evann Guessand 12. minuutilla. Basel tuli avauspuolikkaalla tasoihin, mutta Youri Tielemansin osuma toi voiton 53. minuutilla vieraille.
Aston Villa porskuttaa kolmossijalla neljännesvälieriä kohti tasapisteissä Lyonin ja Midtjyllandin kanssa. Nottingham on sijalla 11 ja on jatkamassa pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.
LUE MYÖS:
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Chelsealle miljoonasakot Valioliigalta – taustalla 47 miljoonan salaiset maksut
- Real Madrid saa Kylian Mbappén takaisin – Pep Guardiolalta käsittämätön ratkaisu Cityn leirissä
- Seuralegendalta tylyä palautetta Manchester Unitedista – ”Minua ei kiinnosta”
- Jamie Carragher latasi suorat sanat Liverpoolin peliesityksestä
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Liverpoolin Dominik Szoboszlai: ”Meidän on herättävä”
- Thierno Barry: Ystävieni kimppuun hyökättiin Arsenal-pelissä – poliisi tutkii
- Tottenham katkaisi ennätyksellisen tappioputkensa Liverpoolin vieraana
- Bruno Fernandes rikkoi David Beckhamin ennätyksen – Man Unitedille iso voitto
- Anthony Gordonilta kovaa palautetta Valioliiga-legendoille: ”Täyttä hölynpölyä”

- Uskomaton näky Chelsean ja Newcastlen ottelussa – tuomarin toiminta hämmentää: ”Jos Paul keskittyisi työhönsä”
- Liverpool teki päätöksen Alissonin tulevaisuudesta
- Näin Igor Tudor vastasi kysymykseen tulevaisuudestaan
- Pep Guardiola: ”Se ei ole ohi”