André Onana poistui syyskuussa Manchester Unitedista.

Onana siirtyi Manchester Unitedista lainalle turkkilaisseura Trabzonsporiin. Laina kattaa kuluvan kauden, eikä siinä ole osto-optiota. 

Onanan pitäisi siten alustavasti palata Manchester Unitediin ensi kesänä, mutta sitä pidetään epätodennäköisenä skenaariona. Onana ei kuulu Manchester Unitedin suunnitelmiin.

Onana nappasi heti ykkösvahdin paikan itselleen Trabzonsporissa. Onana on esiintynyt edukseen lainaseurassaan. Trabzonspor on parhaillaan kolmantena Turkin pääsarjassa.

Kamerunilaismaalivahdilta tiedusteltiin, olisiko hän halukas jäämään Trabzonsporiin kuluvan kauden jälkeen.

– Olen todella onnellinen täällä. Elän koko elämäni parasta aikaa. En voi valittaa. Olen todella onnellinen. Tämä on ollut täydellistä aikaa. Olen iloinen täällä. Elämäntyyli on erilaista, mutta hienoa. Uskomatonta, Onana päivitteli Mirrorille.

LUE MYÖS