Mikel Arteta myöntää, että Arsenalilla on vielä tekemistä otteluiden kontrolloinnissa loppuun saakka, vaikka lauantaina irtosikin 2–1-kotivoitto Brightonista.

Tykkimiehet jatkavat Valioliigan sarjakärjessä, mutta joutui jälleen loppuhetkillä puolustamaan johtoaan. Martin Ødegaardin kauden avausmaali ja Georginio Rutterin oma maali antoivat isännille kahden maalin johdon, mutta Diego Gomez kavensi kuin varkain puoli tuntia ennen ottelun loppua.

David Raya venyi Arsenalin maalilla loppuhetkillä tärkeään torjuntaan, ja Arsenal selvisi lopulta voittajana.

– Kun juuri edellisessäkin pelissä (Crystal Palacea vastaan) päästimme maalin käytännössä ensimmäisestä tilanteesta, niin kyllähän se jää takaraivoon, Arteta sanoi.

– Silloin pitää kuitenkin pystyä käsittelemään tilanne rauhallisesti. Jos et ole tehokas vastustajan päässä, sinun täytyy olla todella hyvä omassa päässäsi.

– Meillä on valtava halu voittaa, ja välillä se kääntyy siihen, että pelätään menettää johto. Sen sijaan pitäisi pystyä jatkamaan pelaamista ja hakea kolmatta maalia.

LUE MYÖS: