Arsenal-tähti avautui järkyttävästä hetkestä: ”Äitini soitti minulle itkien”
Arsenalin puolustaja Riccardo Calafiori on hiljattain muistellut italialaisessa Supernova podcastissä hetkeä, jolloin hänen lapsuudenystävänsä Edoardo Boven sydän pysähtyi kesken ottelun. Kaksikko vietti myöhäiset lapsuus- ja teinivuotensa Roomassa Giallorossin junioriakatemiassa, jossa heistä tuli ystäviä.
Joulukuussa 2024 Fiorentinan ja Inter Milanin välinen Serie A -ottelu keskeytettiin, kun tuolloin AS Romasta lainalla ollut Bove romahti kentälle. Myöhemmin vahvistettiin, että pelaajan sydän pysähtyi hetkellisesti.
– En katsonut peliä. Muistan, että äitini soitti minulle itkien. Se oli kamalaa, Calafiori sanoi.
Bove kiidätettiin tehohoitoon ja hän vietti sairaalassa 12 päivää. Hänelle asennettiin irrotettava defibrillaattori. Italiassa pelaajilla ei ole lupaa pelata defibrillaattorin kanssa, mutta esimerkiksi Englannissa tällainen laite ei estä pelaamista. Bove on sittemmin siirtynyt Watfordiin ja tehnyt paluun kentille Englannin Mestaruussarjassa.
Calafiori kertoo nähneensä ystävänsä voivan paremmin.
– Ensimmäiset päivät olin vain onnellinen, että hän on elossa. Me elämme jalkapallolle.
Lähde: football-italia.net
LUE MYÖS:
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Thomas Tuchelille lisää huonoja uutisia – jopa viisi pelaajaa ulos Englannin ryhmästä