Näin Mikel Arteta reagoi Viktor Gyökeresin saamaan kritiikkiin
Viktor Gyökeres siirtyi viime kesänä Sportingista Arsenaliin.
Arsenal maksoi hyökkääjästä noin 66 miljoonan euron siirtokorvauksen Sportingille. Gyökeres saapui Arsenaliin suurten odotusten kera, mutta hyökkääjän kausi on jättänyt toistaiseksi parantamisen varaa.
Gyökeres on viimeistellyt viisi maalia Valioliigassa. Maaleista kaksi on syntynyt rangaistuspotkusta.
Gyökeres on saanut huomattavaa kritiikkiä peliesityksistään kuluvan kauden aikana.
Arsenal-luotsi Mikel Arteta puolusti pelaajaansa ja sanoi luottavansa siihen, että Gyökeres onnistuu tulevaisuudessa useammin maalinteossa.
– Gyökeresin ympärillä tulee olemaan puhetta seuraavan viiden vuoden ajan. Olen varma siitä. Se ei tule lähtemään pois, kun otetaan huomioon, millaisella taustalla ja odotuksilla hän on tullut Arsenalin hyökkääjäksi.
– Se on osa hänen rooliaan ja elämää Arsenalin hyökkääjänä. Yritämme antaa Gyökeresille kaiken tuen, työkalut, ratkaisut ja luottamuksen.
– Hän tulee onnistumaan täällä sen perusteella, miten hän harjoittelee päivittäin ja tekee töitä jokaisessa ottelussa. Häneltä puuttuu tällä hetkellä yksi asia ja se on suurempi maalimäärä, mutta hän tekee paljon oikeita asioita kentällä.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Sky: Manchester City yrittää kaapata paluumuuttajan
- Virallista: Everton nappasi sarjansa parhaan pelaajan
- Virallista: Tottenham osti Portugalin maajoukkuepelaajan
- Ipswich Town ja Aston Villa neuvottelevat Ranskan kansallissankarin siirrosta
- Sandro Tonalin jälkeen Tottenhamissa odottaa seuraava jätti-investointi – siirtosumma olisi uusi ennätys
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- Newcastle löysi korvaajan Anthony Gordonille – yli 50 miljoonaa tiskiin
- Jättidiili – Brighton kaappasi Tottenhamin tähtitopparin
- Jättihankinta! Valioliiga-tähti Tottenhamiin historiallisella summalla
- Valioliigaseura antoi potkut valmentajalleen – tässä on korvaaja
- Nyt tuli paljastus – Jürgen Klopp valmis jättipestiin!
- Virallista: Chelsea hankki uuden laitapuolustajan – hintalappu yli 50 miljoonaa euroa
- BBC: Arsenal kiinnostunut Ranskan MM-tähdestä
- Chelsea hankkimassa laitapuolustajan – neuvottelut käynnissä
- Toimittaja: Mohamed Salah herättää kiinnostusta Saudi-Arabiassa – neuvottelut käynnissä
- Athletic: Tottenham maksaa sata miljoonaa euroa keskikenttäpelaajasta