Unai Emery kertoi mielipiteensä Liverpoolin lainapelaajan vaikeasta tilanteesta
Harvey Elliott, 22, siirtyi elo-syyskuun vaihteessa Liverpoolista lainalle Aston Villaan.
Kuluvan kauden mittainen laina sisältää ostopakon, jos Elliott pelaa kymmenessä sarjaottelussa.
Aston Villan päävalmentaja Unai Emery päästi Elliottin kolmesti kentälle Valioliigassa heti siirron jälkeen. Elliott on edellisen kerran päässyt kentälle Valioliigassa syyskuun lopussa, eikä ole mahtunut penkille lokakuun puolivälin jälkeen.
Aston Villa on päättänyt, ettei se tule hankkimaan Elliottia, joten hyökkäävä keskikenttäpelaaja on vaikeassa tilanteessa.
Elliott pelasi alkukaudella Liverpoolin paidassa, eikä hän voi edustaa saman kauden aikana kolmea eri joukkuetta. Aston Villa toivoo, että Liverpool ottaisi Elliottin takaisin riveihinsä tammikuun aikana.
Emery kertoi lehdistötilaisuudessa mielipiteensä Elliottin tilanteesta.
– Ongelmamme Harveyn suhteen on se, että hän on lainalla, ja jos hän pelaa tietyn määrän pelejä, joudumme ostamaan hänet. Päätimme muutama kuukausi sitten, ettemme ole vakuuttuneita hänen hankkimisestaan ja siitä, että käyttäisimme rahaa, jota tarvitsemme. Se on ongelmamme.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Englannin maajoukkue joutui varkauden kohteeksi MM-kisoissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- PSG-tähti saattaa lähteä – Arsenal seuraa tilannetta
- Tottenhamin uusi hankinta varasijalta MM-kisoihin – loma päättyi puhelinsoittoon
- Brighton yrittää hankkia kaikkien haluamaa topparia – tarjosi pilkkahinnan
- Rúben Amorim ehdolla huippupestiin
- Arsenal löysi korvaajan Leandro Trossardille
- Yaya Touré sai ensimmäisen päävalmentajan pestinsä
- Jarell Quansah jätti Liverpoolin ja pääsi Englannin kisajoukkueeseen: ”Todella vaikea päätös”
- Manchester Cityn James Trafford yhä toisen Valioliiga-seuran kiikarissa
- Nyt jysähti: Crystal Palace -pelaaja rikkoi ennätyksen – sama nähty viimeksi 1966
- Romano: Manchester Cityn ikonin ura jatkuu Espanjassa