Manchester City on nyt pahoissa ongelmissa: ”Me selviämme”
Manchester City sai aiemmin huonoja uutisia, kun Joško Gvardiolin vamma osoittautui sen verran pahaksi, että toppari joutuu olemaan sivussa kauden viimeisille viikoille saakka. Kroaatti joutuu leikkaukseen sääriluun murtuman takia.
Nyt Pep Guardiola kertoi tiistain lehdistötilaisuudessaan, että Rúben Dias on sivussa 4–6 viikkoa reisivamman takia.
Maanantaina kerrottiin, että Man City harkitsee Marc Guéhin ostamista Crystal Palacesta jo tammikuun siirtoikkunassa.
Guardiola joutuu joka tapauksessa operoimaan nyt ohkaisilla resursseilla, mitä keskuspuolustukseen tulee. Myöskään John Stones ei näytä olevan hetkeen pelikunnossa, joten hankinnalle voi olla tarvetta.
– Me selviämme tästä vaiheesta. Olen luottavainen, että pystymme siihen, Guardiola kommentoi pressissä.
Abdukhodir Khusanov ja Nathan Aké ovat nyt suuressa vastuussa, mikäli City ei tee hankintoja.
Guardiola totesi, että joitain ostoksia voidaan tammikuussa tehdä, mutta manchesterilaisseura ei aio törsätä rahaa useaan pelaajaan.
Guéhi-hankinta olisi luultavasti hintava, mutta The Athleticin mukaan Englannin maajoukkuetoppari ja Crystal Palace ovat nyt siinä yhteisymmärryksessä, että Guéhi pelaa kauden loppuun Selhurst Parkilla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Joel Pohjanpalolta paljastus Man Cityn ja Erling Haalandin välisistä neuvotteluista
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä
- Independent: Englantilaisseura haluaa palkata Steven Gerrardin päävalmentajakseen