Entisen Man City -puolustajan ura jatkuu eksoottisissa olosuhteissa – ”Odottamattomin siirto koskaan”
Entinen Manchester City -puolustaja Eliaquim Mangala vahvistaa kaudella 2026 bolivialaista Oriente Petroleroa. Asiasta uutisoi Red Uno omiin lähteisiinsä vedoten (ulkoinen linkki).
Manchester City osti Mangalan 45 miljoonalla eurolla Portosta vuonna 2014. Hän viihtyi Etihad Stadiumilla kolmen kauden ajan. Valioliiga-mestaruuteen päättyneen kauden 2017–18 jälkeen matka jatkui Evertoniin, jossa ranskalaispuolustaja pelasi pari ottelua.
Mangala, 34, edusti kotimaataan vuoden 2014 MM-turnauksessa ja kaksi vuotta myöhemmin EM-kotikisoissa Ranskassa. Yhteensä hänellä on vyöllään kahdeksan A-maaottelua.
Siirto Orienteen on kiinnittänyt huomiota sosiaalisessa mediassa, sillä Optan tai Global Football Rankingsin mukaan Bolivian pääsarja ei ole maailmanrankingissa edes parhaan 50 joukossa. Oriente sijoittui viime kaudella omassa liigassaan 12:nneksi.
Somevaikuttaja Marco Parra on kutsunut siirtoa ”odottamattomimmaksi koskaan” (linkki). Tubettaja St James SanN puolestaan sanoi X:ssä, että Mangalan siirto Orienteen on sellainen hankinta, jollaisia tulee tehtyä manageripeleissä, kun pelaaja yrittää käyttää realistisia asetuksia (linkki).

- Athletic: Lisätietoja Jack Grealishin tilanteesta – palasi Evertonin harjoituskeskukseen
- Liverpool-luotsi Andoni Iraola: ”Tämä on ollut outo kausi”
- Mikel Arteta otti kantaa Bukayo Sakan tilanteeseen: ”Puhumme viikoista”
- Leikkaukseen joutunut Chelsea-vahti saattaa palata tositoimiin jo viikonloppuna
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Ranskalaisvalmentajalle ei käynyt siirto Valioliigaan – kieltäytymisen syy selvisi
- Chelsean laitahyökkääjä herättää kiinnostusta Italiassa
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Chelsean supertähti jätettiin jälleen ulos Englannin maajoukkueesta – Tuchel teki kovan ratkaisun
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Liam Rosenior avautui Chelsea-ajastaan – englantilaismedia teki hänestä pilkan kohteen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Chelsean sopimuspelaajalta kovia sanoja työnantajastaan: ”Ei merkkiäkään elämästä”
- Englannin maajoukkueesta tuttu puolustaja lopettaa uransa 33-vuotiaana
- Michael Carrick vahvisti: Man Unitedin kesän jättihankinta loukkaantui taas
- Manchester Cityn sopimuspelaaja nousi ratkaisijaksi – päävalmentajalta sapiskaa
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen