Wayne Rooney: Carrickia ei saa sivuuttaa Man Unitedin päävalmentajavalinnassa
Wayne Rooney uskoo, että Manchester Unitedin väliaikaismanageri Michael Carrickia ei pitäisi sivuuttaa, kun seura tekee päätöstä tulevasta pysyvästä päävalmentajastaan.
ESPN:n mukaan Rooney näkee Carrickin henkilönä, joka voisi tuoda kaivattua vakautta Old Traffordille. Carrick nimitettiin tehtävään tammikuun alussa sen jälkeen, kun Ruben Amorim sai potkut.
Rooney muistutti, että United on viime vuosina kokeillut useita erilaisia valmennusratkaisuja, mutta selkeää suuntaa ei ole silti löytynyt.
– Olemme kokeilleet erilaisia managereita – Mourinho, Van Gaal, Ten Hag ja Amorim – ja minulle Carrick käy järkeen, Rooney sanoi ESPN:n mukaan.
– Joskus olemme liian nopeita sivuuttamaan sen, mikä on aivan nenän edessä, ja etsimme manageria ulkomailta, vaikka hänellä ei olisi mitään kiinnostusta seuraa kohtaan.
Carrickin alku Unitedin peräsimessä on ollut vakuuttava. Viidestä ensimmäisestä ottelusta Carrickin saldo on neljä voittoa ja yksi tasapeli, ja tulosputki on nostanut Unitedin takaisin Valioliigan neljän parhaan joukkoon.
Rooney nosti esiin myös Carrickin kyvyn pitää koko pelaajaryhmä mukana.
– Aloituskokoonpanon luottopelaajia ei tarvitse erikseen “johtaa”, mutta muut… olemme nähneet hänen vaikutuksen Cunhaan, Seskoon, Maguireen ja Martineziin. Hän vaikuttaa koko joukkueeseen ja koko seuraan.
Rooneyn mukaan Carrickin mahdollinen pysyvä nimitys voisi tarjota Manchester Unitedille vakaat perustat, joiden varaan seura voi rakentaa tulevina vuosina.
LUE MYÖS:
- Granit Xhaka sivuun neljän vuoden takaisten tapahtumien takia
- Manchester Unitedin hyökkääjä kärsii vanhasta vammasta – Carrick: ”Katsotaan, mitä tuleman pitää”
- Athletic: Cole Palmer jää sivuun Englannin maaotteluista
- Troy Deeney: Florian Wirtz ei näytä kuuluvan Valioliigaan
- Jamie Carragherilta suorat sanat Florian Wirtzistä: ”Ei mahtuisi minun Liverpooliini”
- Fulham-luotsi ymmällään tuomaritoiminnasta: ”Eivät antaisi Manchester Unitedin hävitä”
- Gary Neville näki ”säälittävimmän” Manchester Unitedin 45 vuoteen
- Valioliiga-kauden floppijoukkue piti Manchester Unitedia pinteessä – Tottenham valahti jumboksi
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle
- Valioliiga-hyökkääjä jäi maalin päähän 23 vuotta vanhasta ennätyksestä

- Liverpool kaatoi Bournemouthin vieraissa – ei toteutunut Bermudan kolmio
- Roberto De Zerbi teilasi Tottenhamin jättihankinnan lehdistön edessä
- Roberto De Zerbiltä brutaali arvio pelaajastaan: ”Kunto ei ole riittävän hyvä”
- Mielenkiintoinen tilasto: Sunderlandin hyökkääjähirmu nousi kuuluisuuksien rinnalle