Liverpool voitti lauantaina West Hamin kotikentällään 5-2 Valioliigan 28. kierroksella.

Peliä oli takana vajaat viisi minuuttia, kun Liverpool siirtyi johtoon. Ryan Gravenberch syötti pallon kulmapotkun jälkimainingeissa Hugo Ekitikélle, joka ujutti pelivälineen etunurkasta sisään.

Maali oli ranskalaishyökkääjän ensimmäinen sarjapeleissä sitten tammikuun viimeisen päivän. Kaikkiaan Ekitiké on iskenyt tämän kauden Valioliigassa 11 osumaa.

Kotijoukkue heilutti verkkoa toistamiseen 24. minuutilla, kun Virgil van Dijk puski pallon sisään Dominik Szoboszlain antamasta kulmapotkusta.

Isännät osuivat vielä kerran ennen taukovihellystä. Ekitiké pudotti kuulan kulman jälkitilanteessa Alexis Mac Allisterille, joka kiskaisi volleyn suoraan ylänurkkaan.

Hammers kavensi toisen puolikkaan alussa. Liverpoolin epäonnistunut purku tuli El Hadji Malick Dioufille, joka keskitti pallon ensikosketuksellaan Tomáš Součekille, eikä tšekkipelaaja epäonnistunut lähietäisyydeltä.

Varsinaista peliaikaa oli jäljellä 20 minuuttia, kun Liverpool osui jälleen. Cody Gakpo eteni vasemmalta laidalta pienin askelin kohti keskustaa, haki oikean jalkansa vapaaksi ja sijoitti pallon takakulmaan.

Viisi minuuttia myöhemmin oli West Hamin vuoro vastata. Pallo pomppi kulmapotkusta taka-alueelle Taty Castellanosille, joka puski pelivälineen vastustamattomasti verkkoon.

Loppulukemista vastasi 83. minuutilla Jeremie Frimpong, jonka keskitys kimposi West Hamin puolustajasta vieraiden omaan maaliin.

Liverpool nousee tuloksen myötä ainakin toistaiseksi viidennelle sijalle ja West Ham jatkaa 18:na.

Valioliiga lauantaina 28.2.

14.30
Bournemouth – Sunderland 1-1

17.00
Liverpool – West Ham 5-2
Burnley – Brentford 3-4
Newcastle – Everton 2-3

19.30
Leeds – Manchester City

LUE MYÖS