Arsenal on nyt lähellä mestaruutta – Tottenhamilla entistä karmeampi tilanne
Arsenal otti Valioliigan kärjessä askeleen lähemmäs mestaruutta keskiviikkona, kun se kaatoi vieraissa Brightonin 1–0 ja Manchester City jäi kotonaan 2–2-tasapeliin Nottinghamia vastaan.
Arsenalin johto Cityyn nähden on nyt seitsemän pistettä, mutta Arsenal on pelannut ottelun manchesterilaisia enemmän. Joukkueilla on vielä yksi keskinäinen kohtaaminen jäljellä. Arsenalilla pelejä on yhteensä vielä kahdeksan, Cityllä yhdeksän.
Arsenal ei pelannut tyylipisteistä, mutta Bukayo Sakan jo yhdeksännellä minuutilla tullut osuma riitti varsinaisiin pisteisiin. Laukaus otti kimmokkeen, mutta sujahti kiusallisesti Bart Verbrüggenin jalkojen välistä verkkoon. Brighton tarjosi kovan vastuksen ja piti Tykkimiehet pois maalipaikoilta, muttei onnistunut itse tasoittamaan, kun myös Mikel Artetan ryhmä puolusti mainiosti.
Kärkikaksikon takana Aston Villa koki kotonaan tylyn tappion Chelsealle, joka haki pisteet peräti 4–1-voitolla. João Pedro iski Chelsealle hattutempun. Lontoolaiset kirivät nelossijalla olevasta Villasta kolmen pisteen päähän, joten aiemmin mestaruuskaavailuissa mukana olleella Aston Villalla on tällä menolla uhkana pullahtaa jopa eurosijojen ulkopuolelle.
Säilymistaistelussa jännitystä
Samalla häntäpäässä putoamistaistelu sai ison käänteen. Tottenhamin tilanne synkkeni entisestään, vaikkei Spurs edes pelannut keskiviikkona.
Nottinghamin hakema vieraspiste Manchester Cityltä ja West Hamin 1–0-vierasvoitto Fulhamia vastaan tarkoittivat sitä, että sekä Forest että Hammers nousivat Tottenhamista pisteen päähän. Jos nämä molemmat ohittavat Spursin, pullahtaa Tottenham putoamisviivan alapuolelle. Kaksikko on kuitenkin pelannut yhden ottelun Tottenhamia enemmän. Tottenham kohtaa Crystal Palacen torstaina.
Newcastlen ja Manchester Unitedin välinen ottelu alkoi kolme varttia muita pelejä myöhemmin. Newcastle joutui pelissä vajaalle ensimmäisen puoliajan lisäajalla Jacob Ramseyn saatua toisen varoituksensa myötä ulosajon.
Se ei kuitenkaan menoa haitannut, vaan Newcastle tarjoili Michael Carrickille tämän ensimmäisen tappion sen jälkeen, kun hän otti ohjat Rúben Amorimin saatua potkut. William Osula paukautti voittomaalin komealla laukauksella takakulmaan 90. minuutilla.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Mauricio Pochettino otti kantaa Tottenhamin kriisiin: ”Todella surullista”
- BBC: Valioliiga-seura haluaa Craig Bellamyn päävalmentajakseen
- Manchester United julkaisi tärkeän pelaajasopimuksen
- Mestarien liigan oikeudet vaihtavat omistajaa Suomessa – näin käy Valioliiga-jättien europelien
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Arsenal jäi ilman toista rangaistuspotkua – ”Tuomari teki selvän virheen”
- Valioliigaseura vaihtaa valmentajaa – loppukauden diili
- Virallista: Ashley Young lopettaa pelaajauransa
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Valioliigaseura vaihtaa valmentajaa – loppukauden diili
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Telegraph: Bruno Fernandes vaatii Manchester Unitedilta kunnianhimoa suostuakseen jatkosopimukseen
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Mikel Arteta tulistui tuomarin päätöksestä
- GdS: Serie A:n suurseura pääsi yhteisymmärrykseen sopimuksesta Tottenham-pelaajan kanssa
- Telegraph: Manchester United kiinnostunut Andoni Iraolasta
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Agentti: Chelsean avainpelaaja käy Madridissa aina vapaapäivinään