Brittimediat: Newcastle-pelaaja vaihtoi lastensa äidin 14 vuotta nuorempaan Onlyfans-tähteen
Newcastlen pelaaja Kieran Trippier on nähty treffeillä Onlyfans-sisällöntuottaja Kehlani Websterin kanssa. Pari poistui viime viikolla yhdessä ranskalaishenkisestä ravintolasta. Näin uutisoivat useat brittimediat, kuten Daily Mail, The Mirror ja The Sun.
Webster kiisti kuitenkin Instagramissa, että mitään olisi tapahtunut hänen ja Trippierin välillä. Omien sanojensa mukaan hän oli vain sattunut törmäämään Trippieriin, 35.
Webster, 21, tuottaa ja julkaisee Onlyfans-nettisivustolla eroottista sisältöä. Hän veloittaa tilaajiltaan kymmenen euroa kuussa.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Seksityöläiset käsitetään tavallisesti muista naisista poikkeavaksi ryhmäksi, joka on vaaraksi yleiselle järjestykselle. Tätä stigmaa on käsitellyt esimerkiksi Anna Kontula väitöskirjassaan (ulkoinen linkki).
Ei siis yllätä, että myös Trippierin ja Websterin kohdalla kierrokset sosiaalisessa mediassa nopeasti kovenivat. Kommenttien kärki siirtyi kattamaan jalkapalloilijoita ylipäänsä.
Itseään ”Tageksi” nimittävä X-käyttäjä tavoitti lähes puoli miljoonaa lukijaa julkaisullaan, jolla hän leimasi kaikki jalkapalloilijat ”henkisesti jälkeenjääneiksi”.
Artikkeli jatkuu upotuksen jälkeen.
Trippier vahvisti viime kesänä, että hän oli eronnut vaimostaan Charlottesta, 35. Entisellä avioparilla on kaksi yhteistä lasta.
- Pelastiko loppuhetken maali valioliigaluotsin työpaikan?
- Sky: Näin tapahtuu Manchester Unitedissa, jos Michael Carrick saa potkut
- Jack Grealishin tilanne ihmetyttää – David Moyes antoi kryptisen vastauksen
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- The Athletic: Unai Emery sopimukseen
- Nuno Espírito Santo sai potkut – tuttu valioliigaluotsi tilalle
- Arsenalin Mestarien liiga -ottelussa historiaa – poikkeuksellinen UCL-ilta
- Fantasy Premier League: GW 10 – kannattaako Gabriel hankkia?
- Liverpoolille heikko tulos Mestarien liigassa
- Bruno Fernandes kertoi mielipiteensä Michael Carrickin ratkaisusta
- Vaikuttaako suuri siirtosumma sinuun, Bradley Barcola?
- Lähde: Unai Emery lähellä jatkosopimusta – tarkoituksena karkottaa Manchester Unitedin kiinnostus
- Manchester Unitedin 16-vuotias junioritähti on jättämässä seuran
- Lähde: Arsenalin keskikenttäpelaaja valmis jättämään seuran

