Man Cityn Pep Guardiolaa odottaa toimitsijakielto
Manchester Cityn päävalmentajaa Pep Guardiolaa odottaa kahden ottelun toimitsijakielto hänen saatua kuudennen varoituksensa tällä kaudella, kertoo BBC.
Guardiola sai lauantaina keltaisen kortin Cityn voittaessa Newcastlen FA Cupissa 3-1, kun hän valitti tuomarille Kieran Trippierin rikkeestä Jérémy Dokua kohtaan.
Täksi kaudeksi lanseerattujen sääntöjen mukaan Valioliiga-valmentajat saavat yhden ottelun toimitsijakiellon kolmesta keltaisesta kortista ja kahden ottelun pannan kuudesta varoituksesta.
Rangaistus koskee sarjapelejä ja FA Cupin otteluita, mutta ei europelejä tai kansallisia cup-finaaleja. Guardiola saa siis olla kentän laidalla liigacupin finaalissa Arsenalia vastaan 22. maaliskuuta.
Espanjalaisluotsi kärsii toimitsijakieltonsa Valioliigassa West Hamia vastaan ja FA Cupin puolivälierässä, joka pelataan 4.-5. huhtikuuta.
Guardiola sanoi Newcastle-ottelun jälkeen, että hänen vihainen reaktionsa johti varoitukseen.
– Kerron teille jotain – meillä on kaikki ennätykset tässä maassa. Kaikki, kaikesta huolimatta.
– Meillä on ennätys eniten keltaisia kortteja saaneesta managerista. Haluan kaikki ennätykset, ja nyt minulla on se. Nyt tuli kahden ottelun toimitsijakielto.
– On asioita, joita en voi ymmärtää kymmenen vuoden jälkeen. Tarkistakaa se tilanne. Tietenkin aion puolustaa Dokua ja kaikkia joukkueitani.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Arsenal ja Atlético Madrid jättivät välierien ratkaisun ensi viikkoon
- Dopingista kärynnyt Myh’ailo Mudryk iskee nyt takaisin
- Khvitša Kvaratskhelian isä vahvisti: tähtihyökkääjä tietää Arsenal-huhuista
- Tuttosport: Juventus luottavainen Alissonin hankinnan suhteen
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Manchester City suuttui – saako Arsenal etua uudesta päätöksestä?
- Gary Neville ei ole vakuuttunut Arsenal-pelaajasta: ”Jatkunut jo viikkojen ajan”
- MD: Marc Cucurella saattaa jättää Chelsean kesällä
- Athletic: Newcastle pyrkii myymään lähes 60 miljoonan euron floppihankintansa
- Manchester Cityn pitkäaikainen luottopelaaja jättää seuran
- Lehti: Marco Silva saattaa jättää Valioliigan
- Erling Haaland puhui tulevaisuudestaan
- Tottenhamille taas surkeita uutisia – hyökkääjä sai takareisivamman
- Kuka valmentaa ensi kaudella Manchester Unitedia? Jamie Carragher: ”Siitä ei ole mitään epäselvyyksiä”
- Athletic: Newcastle myymässä Anthony Gordonin kesällä