Chelsean maalivahdeilla vaikeaa – näin kommentoi Liam Rosenior
Chelsean päävalmentaja Liam Rosenior sanoo, että hän luottaa maalivahtikaksikkoonsa, vaikka kummallakin on ollut viime aikoina vaikeuksia.
Robert Sánchez on pelannut valtaosan kaudesta Chelsean ykkösvahtina, mutta hän sortui isoihin virheisiin kahdessa edellisessä Arsenal-pelissä liigacupissa ja Valioliigassa.
Filip Jørgensen taas on päässyt tolppien väliin tällä kaudella 14 ottelussa, joista neljä on ollut Roseniorin alaisuudessa. Hän pääsi pelaamaan Mestarien liigan neljännesvälierien avausosassa Paris Saint-Germainin vieraana, mutta hänen virheensä johti isäntien kolmanteen maaliin, ja PSG voitti 5-2.
Roseniorilta kysyttiin, onko nykyinen kaksikko tarpeeksi tasokas Chelsealle.
– Ehdottomasti. Minulta ei puutu luottamusta maalivahtejani kohtaan, vastasi Rosenior Athleticin mukaan.
– Päätin peluuttaa Filipiä Aston Villaa vastaan ja hän esiintyi loistavasti ollen mukana todella hyvässä voitossa (4-1) todella hyvää joukkuetta vastaan.
– Mielestäni hän oli 75 minuutin ajan erinomainen PSG:tä vastaan. Hän teki virheen, meitä rangaistiin siitä ja hävisimme pelin tavalla, jonka ei olisi pitänyt tapahtua.
– Rob Sánchez on yksi sarjan parhaista maalivahdeista. Maalivahtiemme kyvystä pelata tällä tasolla ei ole kysymystäkään. Se riippuu enemmän minun ottelukohtaisista päätöksistäni ja mitä haluan siltä pelipaikalta.
LUE MYÖS
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Virgil van Dijk, 35, päätti jatkaa maajoukkueuraansa: ”Se oli valtava päätös”
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- Athletic: Tässä on Liverpoolin uusi urheilujohtaja
- Ilari Kangasniemi, 19, kertoo ensivaikutelmansa Leicesteristä: ”Se on vähän erilaista”
- Wayne Rooney: JJ Gabrielin tilanne ei voinut yllätyksenä Manchester Unitedille
- Alan Shearer kertoi mielipiteensä Tottenhamin surkeasta alkukaudesta
- Steven Gerrard: Tällainen pelaaja Tottenhamilta puuttuu
- John Terry kritisoi Xabi Alonson Chelseaa: ”Tämä ei riitä”
- Andy Robertson: Diogo Jotan kuolema vaikutti huomattavasti Liverpoolin viime kauteen
- Liverpoolin luottopelaaja kertoi mielipiteensä tulevaisuudestaan
- Paul Scholes kritisoi Manchester Unitedia: ”Minusta tätä on ikävä sanoa, mutta…”
- BBC: Mikel Arteta solmimassa massiivista jatkosopimusta