Tottenham nappasi sunnuntai-iltana vierastasapelin Liverpoolista. 

Richarlison iski Tottenhamin tasoitusmaalin 90. minuutilla, ja Tottenham onnistui lopulta välttämään tappion.

Piste oli Igor Tudorille ensimmäinen Tottenhamin peräsimessä. Putoamisviiva vaanii edelleen pisteen päässä.

Tudor on saanut viime viikkoina vastata kysymyksiin tulevaisuudestaan ja potku-uhastaan. 

Englantilaismedian mukaan Tottenham etsii Tudorille korvaajaa, vaikka Tudor on ehtinyt olla pestissään vain kuukauden ajan.

Tudor vakuutti Liverpool-pelin jälkeen, ettei hän ole missään vaiheessa miettinyt tai stressannut sitä, päättyisikö pesti potkuihin.

– Valmentajan työ on tällaista. Olen valmentanut 15 vuoden ajan, enkä ole koskaan miettinyt tulevaisuuttani. Edes sekunnin ajan. En koskaan ajattele sitä, vaan keskityn aina seuraavan päivän harjoituksiin ja siihen, miten voin auttaa pelaajia. En kuluta mediaa.

– Tulevaisuus on vain kuvitelmaa, eikä sitä ole olemassa. Kyse on jatkuvasta asiasta. Tästä päivästä, huomisesta ja uusista harjoituksista. En menetä energiaa ajattelemalla sitä, mitä voisi tapahtua. Se ei anna sinulle yhtään mitään jalkapallossa tai elämässäkään. Keskityn vain nykyhetkeen.

– Tulevaisuuden ajatteleminen voi häiritä pelaajiakin, joten myös heidän on keskityttävä siihen, mihin voin vaikuttaa.

LUE MYÖS